Kaliforniassa päästään ensi viikolla jatkamaan elokuvien tekemistä

Tuotantoyhtiöt voivat aloittaa toimintansa Kaliforniassa 12. kesäkuuta alkaen. Vielä ei ole varmaa päästäänkö toiminta aloittamaan Hollywoodissa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kalifornia aikoo sallia jälleen elokuva-, televisio- ja musiikkituotantojen teon. Tuotantoyhtiöt saavat alkaa työt 12. kesäkuuta, jos olosuhteet sen mahdollistavat, kuvernöörin kanslia ilmoitti eilen.

Työt ovat olleet keskeytyksissä maaliskuun puolivälistä koronavirusepidemian vuoksi. Los Angeles Timesin mukaan tuhannet ihmiset ovat jääneet työttömiksi sen jälkeen, kun tuotannot ja live-esitykset keskeytettiin viruksen leviämisen estämiseksi.

Töiden aloitukseen tarvitaan työpaikoilla vielä paikallisten terveysviranomaisten hyväksyntä.

Tuoreeltaan ei ole tiedossa, pystyvätkö Hollywoodin suuret studiot todella aloittamaan toimintansa ensi viikolla, sillä Los Angelesin seutu on yksi Kalifornian pahimmista koronakeskittymistä.

Kaliforniassa on vahvistettu yli 125 000 tartuntaa ja 4 500 virukseen liittyvää kuolemaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.