EK:n koronakysely: Yritykset helpottuneita rajoitusten purusta – kolmasosa kehittänyt uutta toimintaa

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toivoi seuraavaksi määrätietoisia askeleita kohti normaalimpaa arkea. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n koronakyselyn perusteella useimmissa yrityksissä koetaan, että rajoitusten purkaminen on vaikuttanut myönteisesti niiden toimintaan. Tätä mieltä oli vastaajista 64 prosenttia.

Yli kolmannes kyselyyn vastanneista sanoo kehittäneensä uusia tuotteita, palveluja tai liiketoimintoja selviytyäkseen kriisistä. Joka neljäs sanoi tunnistaneensa uusia asiakasryhmiä tai kohdemarkkinointia ja 13 prosenttia sanoi pystyneensä kasvattamaan nykyistä liiketoimintaansa.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toivoi seuraavaksi määrätietoisia askeleita kohti normaalimpaa arkea.

– Monen työnantajayrityksen pahin aallonpohja on tältä erää ohitettu ja exit-vaiheen käynnistyminen on vahvistanut yritysten tulevaisuuden uskoa. Tulokset kertovat myös uudistumisesta ja sopeutumisesta: yritykset ovat pystyneet tarttumaan kriisin avaamiin tai pakottamiin kasvun mahdollisuuksiin, Häkämies kiitteli tiedotteessa.

Joka kymmenes yritys pelkää yhä konkurssia

Kyselyn perusteella teollisuusyritysten tilanne on heikentynyt eniten. Teollisuudessa lomautuksia tehneitä yrityksiä oli 46 prosenttia, kun osuus oli toukokuun kyselyssä 36 prosenttia. Teollisuusyrityksistä 15 prosenttia sanoi joutuneensa irtisanomaan henkilökuntaa, kun osuus toukokuussa oli seitsemän prosenttia.

Koronakriisin vaikutukset yritysten liikevaihtoon vaihtelivat suuresti. 27 prosentilla liikevaihto oli suurempi tai yhtä suuri kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Lähes yhtä monella, eli 25 prosentilla liikevaihto oli vähintään puolet pienempi kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.

Kaikista vastanneista yrityksistä 11 prosenttia pelkäsi edelleen ajautuvansa konkurssiin. Osuus oli sama kuin toukokuun kyselyssä.

EK:n viidenteen koronakyselyyn vastasi 5.–9. kesäkuuta reilu 1 000 yrittäjää ja työnantajaa. EK:n mukaan tulokset ovat suuntaa-antavasti yleistettävissä koko työnantajakenttään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut