Sikariklubi ratkaisi siivoojien suojaksi määrätyn tupakointikiellon: irtisanoi siivoussopimuksen

Korkein hallinto-oikeus (KHO) arvioi sikariklubin tilat siivoojien kannalta sellaisiksi, joissa tupakointi on kielletty. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT

Korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti aiemmin tällä viikolla, että Helsinki saa kieltää tupakoinnin yksityisen sikariklubin tiloissa siivoojien terveyden suojelemiseksi. Sikariklubia pitävä yritys kertoo nyt ratkaisseensa asian irtisanomalla siivoussopimuksen.

– Korjaavana toimena klubin hallitus on irtisanonut siivousliikkeen kanssa tehdyn sopimuksen välittömin vaikutuksin, sanoo tiedotteessa Helsingin Gourmetclubin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Pynnönen.

Siivous hoidetaan klubin mukaan jatkossa ilman työntekijäasemaa.

– Toimintamme voi siten jatkua normaalisti ja sikareiden polttaminen on mahdollista niin jäsenille kuin heidän vierailleen.

KHO katsoi päätöksessään, että sikariklubin tiloja oli pidettävä tupakkalaissa tarkoitettuna työntekijöiden käytettävissä olevana tilana, jossa tupakointi on lain mukaan kielletty. Oikeuden mukaan tupakansavun pinttyminen tilojen pintamateriaaleihin, tekstiileihin ja huonepölyyn voi aiheuttaa haitallista altistusta säännöllisen siivoustyön tekijöille. Sillä ei KHO:n ollut merkitystä, että siivoaminen ja tupakointi eivät tapahtuneet samanaikaisesti ja että klubin tilat tuuletettiin.

Kaupungin ympäristöterveysyksikön päälliköllä oli KHO:n mukaan valtuudet kieltää tupakointi klubin tiloissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.