Italia saattaa ottaa vastaan Välimerellä jumissa olevat siirtolaiset – pelastusalukselle julistettiin aiemmin hätätila

Ocean Viking -aluksella on yhteensä 180 siirtolaista. Lauantaina aluksella kävi lääkintätiimi. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Italiasta on lähetetty lääkintätiimi tekemään koronavirustestejä siirtolaisille, jotka ovat Välimerellä jumissa olevalla pelastusaluksella. Testatut saatetaan myöhemmin siirtää karanteenialukseen Sisiliaan, kertoo nimetön lähde Italian sisäministeriöstä. Siirtolaiset on lähteen mukaan määrä siirtää maanantaina.

Ocean Viking -aluksella on yhteensä 180 siirtolaista.

Humanitäärinen SOS Mediterranee -järjestö julisti alukselle perjantaina hätätilan, sillä sen kyydissä olleet olivat käyttäneet väkivaltaisesti ja itsetuhoisesti.

Järjestö sanoi lauantaisessa tiedotteessa, että aluksella on saatu tukea ainoastaan lääkäriltä ja selviytyneiden perheiden kanssa puhuneelta sovittelijalta. Järjestön mukaan kumpikaan ei ole siinä asemassa, että he voisivat antaa ratkaisuja maihinnousuun.

Välimereltä siirtolaisia pelastava Ocean Viking on yli viikon yrittänyt saada maihinnousulupaa Italiasta ja Maltalta.

Siirtolaiset pelastettiin kesäkuussa

Aluksella olevan uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan hermostuneisuus on lisääntynyt aluksella, kun siirtolaiset ovat olleet yhä epätoivoisempia maihin pääsystä. Osa on järkyttynyt siitä, että he eivät saa yhteyttä perheisiinsä kertoakseen olevansa kunnossa.

Kyydissä olevilla on ollut merkkejä äärimmäisestä henkisestä väsymyksestä, masennuksesta ja levottomuudesta. Järjestön mukaan levottomuus on johtanut useisiin tappeluihin.

Aluksella on kyydissä ihmisiä muun muassa Pohjois-Afrikasta, Pakistanista, Eritreasta ja Nigeriasta. Siirtolaiset olivat lähteneet Libyasta. Ocean Viking pelasti siirtolaiset neljässä eri operaatiossa 25. ja 30. kesäkuuta.

Aluksella on kyydissä 25 alaikäistä, joista suurin osa on liikkeellä yksin. Lisäksi kyydissä on kaksi naista, joista toinen on raskaana.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan yli 100 000 siirtolaista yritti ylittää Välimeren viime vuonna ja yli 1 200 ihmistä kuoli yrittäessään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.