Helsingin Kaivopuistossa rysähtänyt benjihyppytorni yritetään nostaa viikonlopun aikana – "Ei mitään hokkus pokkus -temppuja"

Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut benjihyppytornin kaatumisessa. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Helsingin Kaivopuistossa perjantaiaamuna kaatuneen benjihyppytornin nostotoimenpiteiden valmistelu aloitettiin perjantaina alkuillasta.

Kaatuneen rakennusnosturin benjihyppy-yrittäjille vuokranneen Nostopalvelu J. Helaakosken toimitusjohtaja Tomi Sulonen kertoi perjantaina alkuillasta, että nostaminen voi kestää yli viikonlopun. 150-metrisen nosturin nostamiseksi on Sulosen mukaan muutamia eri mahdollisuuksia.

– Otetaan pala kerrallaan pois. Ei siinä mitään hokkus pokkus -temppuja ole. Tarvitsee hippusen suunnittelutyötä ennen kuin viitsii alkaa nostelemaan. Mutta kyllä se sieltä pois saadaan, ei se sinne jää, Sulonen sanoo.

Hänen mukaansa juuri vastaavanlaisia nostureita ei ole Suomessa aiemmin kaatunut. Sulonen kertoo, että nosturi oli ollut jo useita vuosia benjihyppykäytössä.

Nosturitorni kaatui mereen, kun sen alapään puomiosa petti taipuessaan. Ajoneuvoalusta oli pysynyt paikallaan rannassa. Puomin pettämissyy on vielä tuntematon.

Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen 150-metrisen benjihyppytornin kaatumisesta noin kello 6.45. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Kovalla tuulella ei hypätä

Kaivopuiston benjihyppytoiminnasta vastanneen Sky Breakersin puheenjohtaja Markku Eklund arvelee kovan myrskytuulen olleen onnettomuuden takana. Eklund painottaa, että vähänkään kovemmalla tuulella benjihyppyjä ei tehdä.

– Meillä ei ole mitään onnettomuuksia koskaan tapahtunut ja kolmekymmentä vuotta on tätä tehty. Ei missään nimessä tuollaisessa säässä oltaisi ketään hypytetty.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingin Kaivopuiston ja Eiranrannan yli liikkui tornin kaatumisen aikaan, ja erityisesti ennen sitä, vahva ukkoskuurorypäs ja tuuli oli kovaa.

– Käynnissä on ollut tuolloin ukkoskuuro, ja kuuron voimakkain kohta on mennyt juuri tapahtumapaikan yli. Erityisesti noin kello 6.30 aikaan Kaivopuiston alueella on salamoinut useasti, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman kertoi perjantaiaamuna.

Eklundin mukaan nosturin puomin tuuliraja on noin kymmenen metriä sekunnissa. Jos sitä enemmän tuulee, torniin ei nousta.

Hyppynosturi ehti seisoa Kaivopuistossa vain viikon ajan ennen kaatumistaan. Eklund kertoo, että useampi sata ihmistä ehti käydä hyppäämässä, mutta suunnilleen saman verran jäi hyppyvarauksia toteuttamatta. Keskimäärin päivässä tornista ehtii leiskauttaa alas 20–80 ihmistä.

Eklund sanoo, että Sky Breakersilla olisi haluja jatkaa hyppyjä vielä tänä kesänä, mutta tulevaa ei ole vielä ehditty suunnitella tarkemmin.

Otkes ei aloita tutkintaa, avi aloittaa

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) ei aloita tutkintaa mereen rysähtäneestä benjihyppytornista, Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo.

– Kyseessä on harvinainen yksittäistapaus, eikä siitä lopulta aiheutunut ihmisille suurta vaaraa. Asia olisi täysin eri, jos onnettomuus olisi aiheuttanut henkilövahinkoja tai laajempaa vaaratilannetta, Nurmi avaa päätöstä STT:lle.

Nurmen mukaan päätökseen vaikutti myös rakennusnosturin erikoiskäyttötilanne. Se ei ole yleinen kiinteä tornirakennelma, vaan se on tuotu Kaivopuistoon erityistä käyttöä varten.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto sen sijaan aloittaa oman tutkintansa tapahtuneesta.

– Meiltä on käynyt aamulla rakennusalan valvontaan ja nostinlaitteiden turvallisuuteen erikoistunut tarkastaja paikan päällä. Tarkastus on vielä kesken, joten emme lähde vielä esittämään spekulaatioita tapahtuneesta, Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun johtaja Eerik Tarnaala sanoo.

Tarnaalan mukaan jotain johtopäätöksiä tapahtuneesta voi saada mahdollisesti jo ensi viikon aikana.

– Kun tilanne on jo tapahtunut, niin meidän kannalta se ei ole niin kiireinen. Viimeinen perälauta meillä yleensä on ollut se 30 päivää tarkastuksen tekemisestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.