Saimaannorppakuutti kuoli muikkuverkkoihin – kesän ensimmäinen verkkokuolema Saimaalla

Metsähallituksen mukaan saimaannorppia on nykyään noin 400. Kuvassa on Korkeasaaren villieläinsairaalassa kuntoutunut nuori saimaannorppa Topias. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Saimaalla on löydetty kuluneen kesän ensimmäinen kalanpyydyksiin kuollut saimaannorppa. Eteläisellä Saimaalla muikkuverkkoon jäänyt kuutti löydettiin kuolleena maanantaina, selviää Metsähallituksen keräämistä havainnoista. Verkkoihin kuollut naaraskuutti painoi 23,5 kiloa.

Asiasta kertoi aiemmin Yle .

Saimaan verkkokalastusrajoitukset päättyivät 30. kesäkuuta. Huhtikuun puolestavälistä alkavat rajoitukset on asetettu suojelemaan kuutteja.

Muikkuverkoilla on kuitenkin sallittua kalastaa ympäri vuoden.

Kuolleiden saimaannorppien määrän on arvioitu olevan todellisuudessa lähes kolme kertaa havaittua suurempi, sillä vain osa kuolleista saimaannorpista tulee tietoon.

Metsähallituksen mukaan saimaannorppia on noin 400 yksilöä, joista lisääntymiskykyisiä on 155–220 norppaa. Viime vuosina on syntynyt yli 80 poikasta vuosittain.

Verkkokalastus on norpan suurin uhka

Keväiset verkkokalastusrajoitukset ovat Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan riittämättömät, sillä norppien verkkokuolemat ovat siirtyneet heinäkuulle. Heinäkuu on saimaannorpan kuuteille niiden elämän vaarallisinta aikaa, sillä verkoilla saa kalastaa norppien keskeisimmilläkin elinalueilla, järjestö sanoo tiedotteessaan.

Metsähallituksen mukaan verkkokalastus on saimaannorpan suurin uhka.

Verkkokalastusta tulisi välttää norppien vakituisilla elinalueilla myös heinäkuussa, koska verkkoihin kuolleista saimaannorpista noin 80 prosenttia on alle 24-kiloisia kuutteja, Metsähallitus kertoo. Keskimäärin kuutti saavuttaa 24 kilon painon elokuussa.

Viime kesänä saimaannorppia hukkui verkkoihin viisi kuuttia. Kaikki kuutit olivat alle 24-kiloisia, ja ne kuolivat verkkoihin heinäkuun aikana.

Nykyiset kalastusrajoitukset ovat voimassa ensi kevääseen saakka. Rajoitukset asetetaan viideksi vuodeksi kerrallaan.

Saimaannorppa elää vain Suomessa ja Saimaan vesistössä, ja se on erittäin uhanalainen laji.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut