Isaias-myrsky tappoi viisi Yhdysvaltain itärannikolla

Isaias-myrsky kaatoi puita autojen päälle Brooklynissä New Yorkissa 4. elokuuta 2020. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Ainakin viisi ihmistä kuoli, kun trooppinen myrsky Isaias riehui Yhdysvaltain itärannikolla, kertoivat viranomaiset keskiviikkona. Myrsky toi mukanaan kaatosateita ja katkaisi sähköt miljoonilta ihmisiltä.

Kaksi ihmistä kuoli vakituiseen asumiseen käytettävällä asuntovaunualueella Pohjois-Carolinassa. Tämän lisäksi yksi ihminen kuoli New Yorkissa ja yksi Marylandissa, kun he olivat autoissa, joiden päälle kaatui puu. Delawaressa 83-vuotias nainen löytyi kuolleena suuren oksan alta kotinsa läheltä.

Rankkasateet piiskasivat Washingtonia ja Baltimorea, mutta New Yorkissa, missä Manhattanille oli jo kasattu tulvaesteitä pysäyttämään mahdollista myrskyvuoksea, säästyttiin pahimmilta sateilta.

– Myrsky toi onneksi mukanaan enemmän tuulta kuin vettä, sanoi kaupungin pormestari Bill de Blasio paikallisen uutiskanavan haastattelussa.

Runneltuaan Yhdysvaltojen itärannikkoa myrsky jatkoi heikentyneenä matkaansa kohti Etelä-Kanadaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut