Beirutin jättiräjähdyksen aiheuttanut ammoniumnitraatti makasi vuosikausia satamavarastossa, vaikka tulli pyysi toistuvasti sen poistamista

Uhrilukujen pelätään vielä nousevan, sillä pelastus- ja raivaustyöt ovat yhä käynnissä kaupungissa, ja kymmeniä ihmisiä on kateissa. AFP Patrick Baz / LEHTIKUVA

STT

Beirutissa on aloitettu alustava tutkinta siitä, miksi kaupungin satamassa säilytettiin vuosikausia tonnikaupalla räjähdysherkkää ammoniumnitraattia, joka lopulta räjähti. Osa sataman viranomaisista on pantu kotiarestiin.

Beirutin keskustan lähes täydellisesti tuhonnut räjähdys oli valtava. Yleisradioyhtiö BBC :n haastattelemien Sheffieldin yliopiston asiantuntijoiden mukaan räjähdys oli kooltaan noin kymmenesosa Hiroshiman atomipommista ja "eittämättä yksi suurimmista räjähdyksistä, jonka takana ei ole ydinmateriaali".

Sataman tulliviranomaisten johtajan Badri Daherin mukaan tulli oli toistuvasti pyytänyt, että ammoniumnitraatti vietäisiin pois satamasta.

– Jätän asiantuntijoiden selvitettäväksi sen, miksei näin tapahtunut, Daher sanoi.

Ammoniumnitraatti on peräisin Moldovan lipun alla purjehtineesta ja venäläissomisteisesta Rhosus-aluksesta. Alus oli vuonna 2013 matkalla Georgiasta Mosambikiin, kun se sai teknisen vian ja joutui poikkeamaan Beirutin satamaan.

Beirutissa Rhosus tutkittiin, eikä se saanut enää lupaa jatkaa matkaansa. Laivaa uhkasi useita oikeusjuttuja, minkä seurauksensa sen omistajat hylkäsivät aluksen Beirutin satamaan, kertoi BBC viitaten Shiparrested.com -verkkosivustoon, joka listaa laivoihin kohdistuvia oikeusjuttuja.

Ammoniumnitraatti oli ensin laivassa, mistä se siirrettiin aikanaan varastoon. Sataman johtajan Hassan Koraytemin mukaan satamaviranomaiset olivat selvillä siitä, että aine on vaarallista, mutta heille ei ollut kerrottu, että se voisi aiheuttaa katastrofin.

Uhrimäärän uskotaan nousevan

Beirutin tiistaisen räjähdyksen uhrimäärä oli torstaina noussut 135:een. Raivaustyöt kestävät kuitenkin vielä pitkään, joten uhreja todennäköisesti löytyy lisää, sillä kymmenittäin ihmisiä on kateissa.

Paikalliset viranomaiset ovat arvioineet, että räjähdys jätti kodittomaksi ainakin 300 000 ihmistä ja aineelliset vahingot ovat useita miljardeja dollareita.

Myös Ranskassa on aloitettu tutkinta räjähdyksestä. Viranomaiset kertoivat keskiviikkona, että räjähdyksessä haavoittui tämän hetken tietojen mukaan yli 20 Ranskan kansalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.