Yön uutiskooste: United Brotherhood -oikeudenkäynnissä käsitellään Porvoon tonttiin liittyviä rahanpesusyytteitä

Liivijengi United Brotherhoodin (UB) johtajana pidetty Tero Holopainen (oik.) ja avustaja Ilkka Ukkonen Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa Vantaalla 4. elokuuta 2020. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Laajassa United Brotherhood -oikeudenkäynnissä käsitellään tänään syytteitä, joiden mukaan ryhmän johtaja loi muutaman muun ihmisen avustuksella monimutkaisen kiinteistöjärjestelyn rikollisen rahan pesemiseksi.

Syyttäjän mukaan Tero Holopainen hankki bulvaanin avulla Porvoosta tontin, jolle perustettiin asunto-osakeyhtiö ja rakennettiin kaksi taloa ja autotalli. Kirjanpitoon tehtiin yhteensä 418 000 euron arvosta merkintöjä Holopaisen osallisuuden ja rahoituksen rikollisen alkuperän peittelemiseksi, syyttäjä katsoo.

Puolustus on aiemmin sanonut Holopaisen kiistävän kaikki syytteet.

Viiden huoneiston rivitalo syttyi tuleen Humppilassa, asukkaat evakuoitu

Kanta-Hämeessä Humppilassa on evakuoitu viiden huoneiston rivitalo tulipalon vuoksi, kertoo päivystävä palomestari STT:lle.

Pelastuslaitos sai tiedon Koivuviidantiellä syttyneestä tulipalosta vähän kello kolmen jälkeen aamuyöllä. Tulipalo sai alkunsa, kun erään asukkaan varasto syttyi tuleen. Varasto sijaitsi rakennuksen seinän vieressä, josta tuli levisi ullakolle ja koko rakennukseen.

Palomestari ei osaa vielä arvioida tarkasti, montako ihmistä evakuoitiin. Kaikki asukkaat on saatu ulos rakennuksesta, eikä tulipalossa ei ole loukkaantunut ketään.

Palon sammutustyöt ovat kesken.

Valko-Venäjän valtion television työntekijät uhkaavat lakolla, jos totuudenmukaista raportointia ei sallita

Valko-Venäjän valtion television toimittajat uhkaavat lakolla, jos he eivät saa raportoida käynnissä olevista mielenosoituksista puolueettomasti, kertoo toimittajajärjestö European Federation of Journalists ja Valko-Venäjän toimittajajärjestö BAJ.

Lakosta on määrä päättää maanantain aikana, ja kanavan työntekijät ovat sosiaalisessa mediassa kutsuneet ihmisiä siihen mukaan.

Lauantaina valtion television BTRC:n eteen kokoontuneet mielenosoittajat vaativat myös kanavalta totuudenmukaista raportointia tai lakkoon menoa.

Valko-Venäjän mielenosoituksissa on raportoitu sekä paikallisiin että ulkomaalaisiin toimittajiin kohdistuvasta väkivallasta ja pidätyksistä.

Turkki laajentamassa kaasun etsintää Välimerellä, EU vaatii keskeyttämään etsinnän välittömästi

Euroopan unioni vaatii Turkkia lopettamaan välittömästi kaasunetsinnän itäisellä Välimerellä.

Turkin on määrä laajentaa kaasun etsintäänsä Kyproksen lounaisrannikolla tällä viikolla.

Öljyn ja kaasun etsinnät ovat vieneet Turkin törmäyskurssille paitsi Nato-liittolaisensa Kreikan myös Euroopan unionin kanssa. Ranskan puolustusministeriö kertoi torstaina maan "lisänneen väliaikaisesti" sotilaallista läsnäoloaan itäisellä Välimerellä Turkin ja Kreikan kiristyneiden välien takia.

Turkki lähetti viime viikolla tutkimusaluksen ja sitä suojelevia laivaston aluksia lähelle Kreikalle kuuluvaa Kastelorizon pikkusaarta. Myös Kreikka toi laivastonsa aluksia alueelle. (Lähde: AFP)

Uusi-Seelanti lykkää parlamenttivaalejaan koronatartuntojen lähdettyä taas kasvuun

Uusi-Seelanti lykkää syyskuun parlamenttivaaleja neljällä viikolla koronaviruksen vuoksi, kertoo maan pääministeri.

Vaalit aiotaan järjestää nyt lokakuun 17. päivänä.

Uuden-Seelannin koronatilanne on pysynyt varsin hyvin hallussa, mutta viime viikolla 102 päivää kestänyt tauko uusissa tartunnoissa päättyi.

Lähes kaikki uudet tartunnat ovat löytyneet maan suurimmasta kaupungista Aucklandista.

Noin viiden miljoonan asukkaan saarivaltiossa on todettu yhteensä hieman yli 1 600 tartuntaa ja neljä kuolemantapausta miljoonaa asukasta kohden. (Lähde: AFP)

Demokraattien nelipäiväinen puoluekokous alkaa - kokous pidetään koronan takia virtuaalisesti

Yhdysvaltojen demokraattipuolueen puoluekokous alkaa tänään. Nelipäiväinen kokous piti alun perin järjestää Milwaukeessa, mutta koronaviruspandemian vuoksi kokous pidetään kokonaan virtuaalisesti.

Puoluekokouksessa entinen varapresidentti Joe Biden nimitetään virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaaksi marraskuun vaaleihin. Kokouksen päätöspäivänä Biden pitää linjapuheensa.

Kokouksessa pääsevät ääneen myös monet muut johtavat demokraatit ja puolueen nousevat tähdet. Erityisen odotettuja ovat entisen presidentin Barack Obaman sekä hänen puolisonsa Michelle Obaman puheet.

Sevilla pudotti Manchester Unitedin Eurooppa-liigan finaalista

Sevilla jatkaa miesten Eurooppa-liigan finaaliin. Joukkue voitti illan jalkapallo-ottelussa Manchester Unitedin 2–1.

Manchesterilaiset siirtyivät ottelun johtoon yhdeksännellä minuutilla Bruno Fernandesin rangaistuspotkumaalilla. Sevillan Suso tasoitti 26. minuutilla.

Toisen puoliajan loppupuolella Sevillan Luuk de Jong ohjasi pallon kevyesti maaliin Jesus Navasin keskityksestä.

Maanantaina välieräpelissä kohtaavat Inter Milano ja Shahtar Donetsk.

Dallas tasoitti ottelusarjan jatkoerään venyneessä pelissä - suomalaisia pisteille

Jääkiekon NHL:ssä Dallas Stars kukisti Calgary Flamesin 5–4 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ottelu ratkesi vasta jatkoerässä.

Dallasista Roope Hintz, Miro Heiskanen ja Esa Lindell nappasivat pisteet.

Ottelusarjassa tilanne on nyt tasan 2–2. Jatkopaikka irtoaa neljällä voitolla.

Chicagon Blackhawksin ja Las Vegas Golden Knightsin kohtaaminen päättyi Chicagon 3–1-voittoon.

Joukkue pääsi vihdoin kiinni ottelusarjan voittoihin. Las Vegas johtaa sarjaa 3–1.

Chicagon Olli Määttä pääsi ottelussa pisteille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut