Selvitys: Stockmannin Venäjä-seikkailut ja aggressiiviset kasvusuunnitelmat ovat käyneet kalliiksi, mutta yhtiöllä on edellytykset saneerausmenettelyn läpivientiin

Stockmann on päätynyt pitkän taloudellisesti kannattavan kauden jälkeen kasvaviin taloudellisiin ongelmiin 2010-luvun alkupuolelta lähtien. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Stockmannilla on edellytykset onnistuneen saneerausmenettelyn läpivientiin, toteuttamiskelpoisen saneerausohjelmaehdotuksen laatimiseen ja lopulta saneerausmenettelyn ja -ohjelman onnistumiseen. Asia ilmenee Stockmannin yrityssaneerauksen perusselvityksessä.

Selvityksen mukaan Stockmannin saneeraustarve perustuu liialliseen velkaantumiseen ja aikaisempiin epäonnistuneisiin liiketaloudellisiin päätöksiin tavarataloliiketoiminnassa. Lopulta saneeraukseen vei koronaviruspandemian aiheuttama äkillinen ja jyrkkä myynnin lasku niin tavaratalon kuin myös Stockmannin omistaman vaateketjun Lindexin liiketoiminnassa ja tästä aiheutunut välittömästi uhannut maksukyvyttömyys.

Taloudellisten ongelmien pääsyyt ovat muun muassa aggressiiviset kasvusuunnitelmat, laajentuminen Venäjälle ja se, ettei Stockmann lähtenyt ajoissa verkkokauppaan. Lisäksi investoinnit ja kaupat on rahoitettu pääosin velkarahoituksella.

– Selvittäjän tämänhetkisen arvion mukaan saneerausmenettely tulee tuottamaan velkojille paremman lopputuloksen kuin konkurssimenettely, selvityksessä lukee.

Selvityksessä sanotaan, että tämän hetken arvioiden mukaan saneerauksen onnistuminen edellyttää vakuudettomien saneerausvelkojen pääoman alentamista sekä velkojen maksuaikojen järjestelyä. Lisäksi yhtiö tänä syksynä arvioi tarvetta omaisuuden myynnille.

"Koronaviruspandemian toinen aalto merkittävä riski konsernille"

Yhtiö on selvityksen mukaan jo ennen koronaviruspandemian aiheuttamaa talouskriisiä käynnistänyt merkittäviä liiketoiminnan kehityshankkeita sekä Stockmannin että Lindexin liiketoiminnassa ja jatkanut näitä menettelyn aikana.

Selvityksessä todetaan, että yhtiön liiketoimintaympäristöön vaikuttaa huomattavasti vallitseva taloudellinen tilanne.

– Koronaviruspandemian kesto ja sen jälkeinen taloustilanteen kehittyminen on yhä vaikeasti ennustettavissa ja tämä vaikuttaa yhtiön toimialalla. Yhtiön tavaratalotoiminnan ja Lindexin toiminnan kehitys on kuitenkin ylittänyt yhtiön johdon saneerausmenettelyyn hakeutuessa tekemät arviot, selvityksessä sanotaan.

Toiminta on kesäkuusta eteenpäin palautunut lähemmäksi viime vuoden liikevaihtotasoja.

– Mahdollinen koronaviruspandemian toinen aalto on kuitenkin merkittävä riski konsernin liiketoiminnalle.

"Investoinnit ja kaupat on rahoitettu pääosin velkarahoituksella"

Selvityksessä käydään läpi syitä, mitkä ovat historian saatossa ajaneet Stockmannin taloudelliseen kurimukseen. Stockmann on päätynyt pitkän taloudellisesti kannattavan kauden jälkeen kasvaviin taloudellisiin ongelmiin 2010-luvun alkupuolelta lähtien.

– Pääsyyt taloudellisiin ongelmiin ovat olleet merkittävät investoinnit omiin ja vuokrattuihin tavaratalotiloihin, aggressiiviset kasvusuunnitelmat ja niitä tukevat merkittävät investoinnit, muun muassa Nevsky-kauppakeskus ja tavaratalo Venäjällä, selvityksessä sanotaan.

Lisäksi selvityksen mukaan Helsingin keskustakiinteistön mittavat laajennukset ja remontit sekä uusi parkkihalli ja suhdannesyklin huipulla vuonna 2007 ostettu Lindex ovat syitä taloudellisiin ongelmiin.

Investoinnit ja kaupat on rahoitettu pääosin velkarahoituksella, ja yhtiön velkaantuneisuus on siten noussut merkittävästi.

"Osa säästöistä on kohdistunut yhtiön kilpailuedun kannalta vahingollisesti"

Vuonna 1862 perustetun Stockmannin harjoittaman tavaratalokaupan kannattavuus on kääntynyt vuositasolla tappiolliseksi vuonna 2014 ja jatkunut tappiollisena aina viime vuoden kolmannen neljänneksen loppuun saakka.

– Yhtiö ei ole kyennyt uudistumaan vähittäiskaupan uudistumisen myötä. Panostukset online-verkkokauppaan on aloitettu liian myöhään ja verkkosivuston uudistukset ovat olleet toiminnallisesti vajavaisia samaan aikaan, kun fyysiset erikoistavarakaupat ovat kiihtyvään tahtiin hävinneet markkinaosuuksia nettikaupoille, selvityksessä todetaan.

Tämän lisäksi selvityksen mukaan yhtiö on eksynyt alkuperäisestä markkina-asemastaan useimmista kauppakeskuksista saatavien tavaroiden myyjäksi jatkuvilla alennuskampanjoilla ja samanaikaisesti heikentänyt asiakaspalvelukokemusta.

Yhtiö on vuodesta 2013 lähtien pyrkinyt saneeraamaan liiketoimintaansa, keskittymään ydinliiketoimintaansa ja myymään omaisuuttaan velkojensa vähentämiseksi. Yhtiö on myynyt Venäjän tavarataloliiketoiminnan, Akateemisen kirjakaupan ja Herkku-liiketoiminnat Suomessa sekä Seppälän ja Hobby Hallin . Lisäksi yhtiö on myynyt kauppakeskus Nevsky Centren ja Kirjatalon kiinteistöt.

Selvityksessä todetaan, että osa säästöistä on kuitenkin kohdistunut yhtiön kilpailuedun kannalta vahingollisesti muun muassa tavaratalotoiminnan myyjien määrään ja koulutuksen vähentämiseen heikentäen kilpailuetua.

Saneerauksen tarkoituksena on yritystoiminnan tervehdyttäminen

Yrityssaneerauksella tarkoitetaan tuomioistuimen päätöksen perusteella tehtävää saneerausmenettelyä, jonka aikana yritykselle luodaan useita vuosia kestävä saneerausohjelma. Saneerauksen tarkoituksena on taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen jatkamiskelpoisen yritystoiminnan tervehdyttäminen tai sen edellytysten turvaaminen. Saneerauksella pyritään välttämään konkurssi.

Stockmannia kohtaan ei ole vireillä olevia konkurssihakemuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.