"Libanonin nuoriso vaatii muutosta" – 85-vuotias presidentti Aoun ehdottaa maan hallinnolle sekulaarista pohjaa

Presidentti Michel Aounin puhe televisioitiin Libanonissa sunnuntaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Libanonin presidentti Michel Aoun myönsi sunnuntaina maan olevan muutoksen tarpeessa ja ehdotti maan hallinnolle sekulaarista pohjaa. Lisäksi hän esitti lupauksia dialogista, joka voisi johtaa perustuslakimuutoksiin.

– Libanonin nuoriso vaatii muutosta, sanoi 85-vuotias presidentti televisioidussa puheessaan.

Mielenosoittajat ovat pitkään syyttäneet Aounia siitä, että hän on menettänyt kosketuksen Libanonin nuorisoon.

– Sanon kyllä, aika on tullut. On tarve kehittää, muokata, muuttaa järjestelmää, hän jatkoi, muttei tarkentanut juuri mahdollisia muutoksia sekulaarisuusvaateidensa lisäksi.

Aoun arvioi sekulaarisen eli maallistuneen valtion olevan ainoa tapa suojella uskonnollista moniarvoisuutta ja luoda yhtenäisyyttä. Uutistoimisto AFP kuvailee nykyistä hallintomuotoa lahkomaiseksi.

Vaatimukset poliittisista uudistuksista nousivat jälleen pinnalle elokuun alussa Beirutin satamassa tapahtuneen jättiräjähdyksen jälkeen. Maan hallitus erosi alle viikon kuluttua räjähdyksestä.

Räjähdyksessä kuoli uutistoimisto AFP:n mukaan yli 180 ihmistä ja haavoittui ainakin 6 500. Räjähdyksen uhrien lukumäärä vaihtelee jonkin verran eri lähteissä. Osa lähteistä kertoo, että kuolleiden määrä olisi jo yli 200.

Lahkoihin perustuvasta politiikasta halutaan eroon

Libanonin presidentti tuuletti uudistusnäkemyksiään ranskalaiskollegansa Emmanuel Macronin vierailun aattona. Aounin poliittinen liittolainen, Hizbollah-järjestön johtaja Hassan Nasrallah sanoi aiemmin olevansa avoin Macronin ehdotukselle uudesta poliittisesta sopimuksesta Libanonissa.

Nasrallah kuitenkin kertoi televisioidussa puheessaan, että Hizbollahilla on yksi ehto uuden poliittisen järjestelmän muovaamiselle. Keskustelut tulisi käydä niin, että niillä olisi Libanonin eri ryhmittymien suostumus ja niissä otettaisiin huomioon ryhmien tahto.

Macronin vierailun alla sovittelevan äänensävyn ottanut Nasrallah ei kuitenkaan kertonut, mitä muutoksia Hizbollah olisi valmis harkitsemaan.

Libanonin nykyisen hallintomuodon pohja on vuonna 1989 Saudi-Arabian Taifissa solmitussa sopimuksessa. Taifin sopimus toi päätökseen vuosina 1975–1990 käydyn sisällissodan. Sittemmin siitä on kuitenkin tullut malliesimerkki juuri sellaisesta lahkoihin perustuvasta politiikasta, josta monet haluavat päästä eroon.

Libanon tunnustaa 18 virallista uskonnollista lahkoa, ja maan parlamentin 128 paikkaa on jaettu tasan muslimien ja kristittyjen välillä. Tässä järjestelmässä muodostuneet hallitukset ovat ajautuneet herkästi poliittiseen umpikujaan. Ne eivät ole myöskään onnistuneet tyydyttämään vaatimuksia elinolojen parantamisesta.

Maanantai na "neuvotellaan" uudesta pääministeristä

Maanantaina Libanonissa on määrä aloittaa neuvottelut uudesta pääministeristä. Sunnien muslimiyhteisön poliittiset johtajat ovat kuitenkin jo päässeet yksimielisyyteen yhdestä nimestä. Ryhmällä on Taifin sopimuksen pohjalta oikeus pääministerin paikkaan.

Sunnipäättäjien ehdokas, 48-vuotias Mustafa Adib, on Libanonin suurlähettiläs Berliinissä. Poliittisessa ympäristössä hänen nimensä on kuitenkin varsin tuntematon.

Sunniyhteisön politiikan raskassarjalainen Saad Hariri ja joukko muita maan entisiä pääministereitä kertoi päätyneensä Adibiin arvioituaan useita eri nimiä. Haririn oma hallitus erosi viime vuoden lokakuun lopussa suurten mielenosoitusten seurauksena.

Lokakuussa alkaneet mielenosoitukset ovat jatkuneet myös tämän vuoden puolella ja saaneet uutta tuulta purjeisiinsa Beirutin räjähdyksen myötä.

Ennennäkemätöntä protestiliikettä tukeneen poliittisen opposition edustajat sanoivat Adibin nimittämiseen tähtäävän prosessin olevan osoitus juuri siitä, minkä tulee muuttua Libanonissa.

– Me torjumme parlamentaaristen neuvottelujen ennalta arvattavan lopputuloksen, joka tuo meille tavallisen niin kutsutun yhtenäisyyden hallituksen, sanoi oppositiopuolue Kansallisblokin edustaja Naji Abou Khalil.

Räjähdyksestä syytetty korruptoitunutta poliittista eliittiä

Adibin nimittäminen täytyy hyväksyä vielä muodollisesti maanantain neuvotteluissa, mutta johtavat poliittiset ryhmittymät vaikuttivat kuitenkin antavan äänensä diplomaatille.

Monet libanonilaiset ovat syyttäneet jättiräjähdyksestä hallitsevaa luokkaa, jota on kritisoitu nepotismista ja korruptiosta. Myös satamakatastrofin jälkeen eronnut pääministeri Hassan Diab syytti räjähdyksestä eroilmoituksensa yhteydessä korruptoitunutta poliittista eliittiä, joka on johtanut maata yli 30 vuotta.

Beirutin satamassa räjähti satamassa vuosia lojunut yli 2 700 tonnin lasti ammoniumnitraattia. Räjähdys vaurioitti pahoin jo valmiiksi kanveesiin iskettyä Libanonia, joka kärsii pahimmasta talouskriisistä vuosikymmeniin.

Qatarilainen uutiskanava Al Jazeera kertoo, että räjähdyksen arvioidaan jättäneen ainakin 300 000 ihmistä kodittomiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut