Lintilä: On arvioitava, pitääkö kustannustuen alarajaa laskea – Valtaosa hakemuksista hylätty, noin 50 yritystä yltänyt puolen miljoonan euron maksimitukeen

Ennakkotietojen mukaan suuri osa hylkäyksistä johtui siitä, ettei avustuksen määrä olisi ylittänyt minimiä eli 2 000 euroa, Lintilä sanoo STT:lle. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan on tarvetta arvioida, tulisiko kustannustuen minimirajaa laskea.

– Ennakkotietojen mukaan suuri osa hylkäyksistä johtui siitä, ettei avustuksen määrä olisi ylittänyt minimiä eli 2 000 euroa, Lintilä sanoo STT:lle.

– Sillä olisi verrattain iso vaikutus tuensaajien määrään, jos sitä lasketaan.

Koronakriisin koettelemille yrityksille suunnatun kustannustuen hakuaika päättyi tänään. Lintilä kertoi viime perjantaina Ylelle pelkäävänsä, että tuen jakamista joudutaan jatkamaan yritysten vaikean tilanteen vuoksi.

Jakokriteerien muuttaminen vaatisi lakimuutoksen, joka pitäisi käsitellä eduskunnassa. Aiemmassa muodossaan tuen hakua voisi jatkaa asetuksella.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö analysoivat tarpeen mahdolliselle tuen jatkamiselle. Lintilän mukaan läpi käydään, onko kriteeristöä tarpeen muuttaa, mikä on aiheuttanut eniten hylkäyksiä ja onko selkeitä katveita jäänyt. Ministerin mukaan analyysi tullaan tekemään hyvin nopeasti.

– Mitään aikataulutusta ei ole tehty, muttei se valtavia ajallisesti vaadi.

Viranomaisella oli valmius suurempaan korvausmäärään

Lopulliset tiedot tukea hakeneiden yritysten määrästä saadaan tiistaina. Tuen jakamista hoitanut Valtiokonttori kertoo sivuillaan ylläpidetyssä seurannassa , että sunnuntaihin mennessä hakemuksia oli saapunut lähes 12 000 kappaletta ja tukea maksettu lähes 102 miljoonaa euroa.

– Veikkaukseni on, että se menee pari miljoonaa tuosta yli, eli reilu sata miljoonaa meni jaettavaksi, kertoo toimialajohtaja Jyri Tapper Valtiokonttorilta.

Merkittävä osa tukea on jäämässä jakamatta, sillä tukipottiin oli varattu 300 miljoonaa euroa. Tapperin mukaan Valtiokonttorilla olisi ollut valmius huomattavasti suurempaan korvausvolyymiin.

Viimeisten viikkojen aikana tukea ovat aktivoituneet hakemaan varsinkin suuret yritykset.

– Kesälomat ovat ohi ja taloushallinnon henkilöt ovat palanneet töihin. Ehkä on tietoisesti ajateltu, että tehdään tämä sitten, kun asiantuntijat ovat paikalla, Tapper pohtii.

Kustannustuen enimmäismäärä oli 500 000 euroa. Sunnuntaihin mennessä maksimipotin oli saanut 46 yritystä. Listalta löytyy esimerkiksi monia matkailuun liittyviä yrityksiä, kuten varustamo Eckerö Line , hotelliketju Scandic , bussiyhtiö OnniBus sekä Kittilän Levin laskettelukeskuksen yhteydessä toimivat Levi Ski Resort ja Hullu Poro .

Suurimman tukisumman saajiin lukeutuu teollisuusyrityksistä Uudenkaupungin autotehdasta operoiva Valmet Automotive . Vähittäismyynnin saralta joukkoon kuuluivat esimerkiksi Marimekko , Stockmann , Halonen ja Dressmann .

Valtaosa hakemuksista hylätty

Merkittävä osa hakemuksista, peräti 72 prosenttia, on hylätty. Tapperin mukaan minimirajan alle jäämisen ohella yritykset ovat voineet jäädä vaille tukea tuen toimialarajausten vuoksi tai siksi, että niiden toiminta on niin tuoretta, ettei niillä ollut viime vuonna merkittävää liikevaihtoa. Tuen jakokriteerinä on käytetty yritysten liikevaihdon laskua vuodentakaiseen verrattuna.

– Kun makrotasolla linjataan, yksittäisten yritysten näkökulmasta kaikki ei toimi ihan sataprosenttisesti, Tapper sanoo.

Toimialoittain tuen saajien joukossa korostuvat palvelualan yritykset, joihin koronakriisi iski ensimmäisenä keväällä, kun tukimuotoa laadittiin.

– Kaikkinensa toimialat ja muut täytyy käydä läpi, koska tilanne on muuttunut siitä, kun kustannustuki toukokuussa tehtiin, Lintilä sanoo.

Tapper uskoo, että viimeisetkin hakemukset on käytännössä katsoen käsitelty ensi viikon jälkeen. Hänen mukaansa tukea varten rakennettu sähköinen palvelujärjestelmä on toiminut hyvin ja mahdollistanut tukien nopean käsittelyn.

Myös Lintilä kehuu Valtiokonttorin tekemää työtä.

– Yleensä kankeasti mainittu valtionhallinto oli tässä erittäin joustava toimija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut