Mäntsälässä syttyi palo liikekeskuksessa kahteen kertaan – savun vuoksi annettiin vaaratiedote

Mäntsälässä aamulla liikekeskuksessa syttynyt palo syttyi uudelleen iltapäivällä, palosta levisi ympäristöön vaarallista savua. Kuvakaappaus Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen Twitter-tililtä. LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

STT

Mäntsälässä sijaitsevassa liikekeskuksessa syttyi tiistaina tulipalo kahteen kertaan. Liikekeskuksessa Lahdentie 50:ssä sammutettiin suurta rakennuspaloa aamuseitsemän jälkeen sekä uudelleen iltapäivällä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan palosta levisi iltapäivällä terveydelle vaarallista savua. Hätäkeskuslaitos julkaisi sen vuoksi ennen kello 14:ää vaaratiedotteen. Sammutus eteni niin, että vaaratiedote pystyttiin peruuttamaan noin kello 15.20.

Palo tuhosi liikekeskuksen eteläpäädyn. Pahoja vaurioita kärsi ainakin toisessa kerroksessa sijaitseva maaliliike. Muu rakennus kärsi savu- ja vesivahinkoja.

Tulipalosta levisi savua etelän suuntaan. Vaaratiedotteessa kehotettiin alueen ihmisiä pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto.

Viranomaiset selvittävät tulen syttymissyytä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.