Ainakin 31 ihmistä on kuollut Yhdysvaltojen maastopaloissa – savu on vaikeuttanut kadonneiden etsintää

Valtavien palojen savut ovat vaikeuttaneet kadonneiden ihmisten etsintää. Kuvassa palon sammutustöitä Los Angelesissa. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö, Ville Väänänen / STT

Yhdysvaltojen länsirannikolla Kaliforniassa, Oregonissa ja Washingtonissa riehuvissa maastopaloissa on kuollut ainakin 31 ihmistä. Yksi uhreista on Oregonissa löytynyt 13-vuotias poika, joka löydettiin autosta koira sylissään.

Viranomaisten mukaan liekkejä vastaan taistelee ainakin 20 000 palomiestä. Viranomaiset varoittivat, että viileämpi sää päättyy maanantaina ja sen jälkeen ilma muuttuu kuumemmaksi sekä kuivemmaksi.

Valtavien palojen savut ovat vaikeuttaneet kadonneiden ihmisten etsintää. Uhriluvun uskotaankin olevan tiedossa olevaa suurempi.

Pohjois-Kaliforniassa sijaitsevan noin tuhannen asukkaan Berry Creekistä perheineen paennut Ira Payne kuvaili San Francisco Chroniclelle pakoa helvetilliseksi. Ihmiset yrittivät paeta autoillaan, mutta tielle oli jäänyt jumiin kaatunut auto. Noin sata ihmistä odotti, että auto saadaan pois tieltä samalla, kun he pystyivät haistamaan savun palojen aiheuttamassa pimeydessä. Lopulta palomiehet saivat auton siirrettyä.

– Tämä oli niitä paloja, joista ei ollut varoitusta, Zygy Roe-Zurz kommentoi lehdelle.

Roe-Zurz menetti palossa 77-vuotiaan tätinsä ja odotti vielä tietoa äidistään ja enostaan.

– Siellä ei ollut sähköjä. Tavalliset kommunikointikanavat eivät olleet käytössä, hän sanoo.

Lehden mukaan voimakkaat tuulet työnsivät palot kohti Berry Creekiä. Paikalliset energiayhtiöt olivat katkaisseet suunnitellusti sähköt palojen leviämisen ehkäisemiseksi. Sen seurauksena moni alueen asukas jäi ilman televisiota, internetiä ja puhelinyhteyksiä.

Palot ovat levinneet erityisesti Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa.

"Hallinto on työntänyt päänsä hiekkaan"

Kaliforniassa sijaitsevan Yhdysvaltojen toiseksi suurimman kaupungin Los Angelesin pormestari Eric Garcetti suomi maan hallintoa. Garcetti muistutti muun muassa siitä, että palojen yksi suuri syy on ilmastonmuutos.

– Tämä on ilmastonmuutosta, ja maan hallinto on työntänyt päänsä hiekkaan, Garcetti tylytti tv-kanava CNN:n State of the Union -ohjelmassa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on epäillyt ilmastonmuutosta. Hän on matkustamassa maanantaina Kaliforniaan tutustumaan tuhoalueelle. Sunnuntain arvion mukaan tuhoalueiden laajuus on jo kaksi miljoonaa hehtaaria ja se vastaa suunnilleen New Jerseyn osavaltion laajuutta. Maastopalokauden odotetaan jatkuvan vielä nelisen kuukautta.

Trump on ollut varsin varovainen kommenteissaan liittyen länsirannikon tulipaloihin, mutta hän kommentoi Nevadan kampanjatilaisuudessa asiaa. Trump tunnusti katastrofin laajuuden, mutta muistutti lisäksi metsänhoidon tärkeydestä.

Pormestari Garcetti iski heti takaisin.

– Keskustele palomiesten kanssa, jos ajattelet, ettei ilmastonmuutos ole totta. Nyt tarvitaan tekoja. Meidän on vähennettävä hiilidioksidipäästöjä, Garcetti jatkoi.

Savujen aiheuttama ärsytys voi altistaa koronatartunnalle

Lääkärit ovat varoittaneet, että maastopalojen savu voi altistaa ihmiset myös koronavirustartunnalle. CNN kirjoittaa, että maastopalojen savut ärsyttävät keuhkoja, mikä voi lääkärien mukaan vaikuttaa immuunijärjestelmään. Se taas voi kasvattaa keuhkoinfektioiden riskiä.

– Aina kun keuhkojen tai hengitysteiden limakalvo tulehtuu tai vaurioituu, se lisää hengitettävien virusten tarttumista keuhkoihin, lääkäri ja tartuntatautiasiantuntija Rekha Murthy losangelesilaisesta sairaalasta sanoi medialle.

Oregon Live kertoo, että lauantaina Portlandissa oli maailman kaupungeista huonoin ilmanlaatu palojen takia.

Huolena on myös, että savu ajaa koronaviruksen saaneet ihmiset muiden kanssa sisätiloihin, joissa viruksen leviäminen on todennäköisempää kuin ulkotiloissa. CNN kirjoittaa, että ihmisten tulisikin palokaudella sisätiloissa ollessa viettää aikaa vain lähipiirin kanssa.

Yhdysvalloissa on todettu määrällisesti eniten koronavirustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia maailmassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.