Arktinen merijää suli kesällä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa

Jääalue sulaa kesäisin, ja jäätä muodostuu uudelleen talvisin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Arktinen merijää suli tänä kesänä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa, yhdysvaltalaistutkijat kertoivat maanantaina. Tutkijoiden mukaan ainoastaan vuonna 2012 jääalue pieneni enemmän.

Jääalue sulaa kesäisin, ja jäätä muodostuu uudelleen talvisin. Satelliittikuvat vuodesta 1979 kuitenkin paljastavat, että jään sykli on kutistunut.

Yhdysvalloissa kansallisen lumi- ja jäädatakeskuksen johtaja Mark Serreze sanoo, että vuosi on ollut "järjetön" pohjoisessa ja mainitsi muun muassa Siperian helleaallot ja valtavat maastopalot.

– Vuosi 2020 on huutomerkki Arktisen merijään laskevalle trendille. Olemme matkalla kohti kausittaista jäätöntä Jäämerta, ja tämä vuosi on jälleen naula arkkuun, Serreze sanoi.

Keskuksen alustavien tietojen mukaan jääalue oli pienin syyskuun 15. päivä, jolloin jäätä oli yli 3,7 miljoonaa neliökilometriä.

---

Juttua on korjattu klo 1.38: Jutussa puhuttiin aiemmin jääalueesta, vaikka kyseessä on merijääalue.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.