Eduskunnan täysistunnoissa aletaan käyttää kasvomaskeja

Kansanedustajia eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Eduskunnan täysistunnoissa otettiin käyttöön kasvomaskit torstaista alkaen. Suositus seurasi THL:n linjausta, jonka mukaan koronaepidemian kiihtymisvaiheessa kasvomaskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteen lisäksi myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

– Tällä toimenpiteellä pyritään nimenomaisesti siihen, että sairauden kiihtymisvaihe saadaan kääntymään laskuun, eduskunnan työterveyslääkäri Anita Pienimäki kertoi STT:lle.

Torstain kyselytunnille osallistuneista kansanedustajista lähes kaikilla nähtiin maskit kasvoilla.

Eduskunnan puhemiesneuvosto on jo aiemmin linjannut, että täysistuntoihin voi osallistua vain 74 kansanedustajaa kerrallaan. Salissa eduskuntaryhmille on varattu turvaetäisyydet mahdollistavat ryhmäkohtaiset paikat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut