Yön uutiskooste: Matkustusrajoitukset tänään taas käyttöön muun muassa Ruotsista, Virosta ja Saksasta tuleville

Uusia matkustusrajoituksia noudatetaan muun muassa Ruotsista saapuvalle liikenteelle. Aku Häyrynen/Lehtikuva

Arttu Mäkelä, Mari Areva

Matkustusrajoitukset palautuvat tänään Suomen ja Viron, Ruotsin, Saksan, Norjan, Islannin ja Slovakian väliseen liikenteeseen.

Näissä Euroopan maissa on ylittynyt koronavirustartuntojen määrään liittyvä raja-arvo, joka määrittelee vapaata matkustamista Suomeen.

Hallituksen viime torstain päätöksen mukaan tästä päivästä lähtien maista ei enää saa tulla vapaa-ajan matkalle Suomeen.

Rajoitukset poistuivat näistä maista vasta noin viikko sitten.

Ilmavoimien vuoden pääsotaharjoitus Ruska 20 käynnistyy tänään

Ilmavoimien vuoden pääsotaharjoitus Ruska 20 alkaa tänään ja kestää 6. lokakuuta asti. Ilmaoperaatioharjoitukseen osallistuu yli 60 lentokonetta ja noin 4 800 ihmistä ympäri Suomea. Myös Ruotsin ilmavoimat ottavat osaa harjoitukseen.

Vuosittain järjestettävien Ruska-harjoitusten tavoitteena on kehittää Ilmavoimien valmiutta sekä kouluttaa kantahenkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä. Harjoitus näkyy ja kuuluu suuressa osassa maata, Rovaniemeltä Jyväskylään ja Kajaanista Vaasaan.

NYT: Trump maksoi edellisenä vaalivuotena vain 750 dollaria liittovaltion tuloveroja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump maksoi vain 750 dollaria liittovaltion tuloveroja vuonna 2016, jolloin hänet valittiin presidentiksi, kertoo New York Times -lehti. Ensimmäisenä presidenttivuotenaan hän maksoi toisen vastaavan summan.

New York Times on saanut haltuunsa Trumpin veroilmoitustietoja yli kahden vuosikymmenen ajalta.

Viimeisen 15 vuoden aikana Trump ei ole maksanut lainkaan liittovaltion tuloveroja kymmenenä vuotena. Syynä on se, että Trump on ilmoittanut hävinneensä paljon enemmän rahaa kuin on saanut tienattua.

Lehden mukaan asiakirjoista paljastuu myös esimerkiksi mittavaa tilintarkastustaistoa ja satojen miljoonien dollarien velkojen erääntymistä.

Trumpin verotietojen julkistamisesta on kiistelty koko hänen presidenttiytensä ajan.

Trump julisti New York Timesin tuoreet veropaljastukset "täysiksi valeuutisiksi"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiistää New York Timesin tuoreet veropaljastukset ja julistaa ne "täysiksi valeuutisiksi".

Trump kertoi lehdistötilaisuudessa, että lehden julkaisemat veroilmoitustiedot ovat keksittyjä. Hän vakuutteli maksaneensa "paljon" ja käytti esimerkkinä muun muassa osavaltion tuloveroja. Trumpin mukaan New Yorkin osavaltio veloittaa paljon.

New York Times on saanut haltuunsa Trumpin veroilmoitustietoja yli kahden vuosikymmenen ajalta. Lehden mukaan Trump muun muassa maksoi vain 750 dollaria liittovaltion tuloveroja vuonna 2016, jolloin hänet valittiin presidentiksi.

Trumpin verotietojen julkistamisesta on kiistelty koko hänen presidenttiytensä ajan.

Uutistoimisto: Maailmassa jo yli miljoona koronakuolemaa

Maailmassa on tilastoitu jo yli miljoona koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo uutistoimisto AFP:n laskelma. Tartunnan saaneita on noin 33 miljoonaa.

AFP:n laskelmat perustuvat virallisista lähteistä kerättyihin lukuihin.

Virustilannetta seuraavan yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston laskennassa kuolemien määrä oli maanantaiaamuna puoli kolmen aikoihin vielä hieman alle miljoonan.

Yksittäisistä maista määrällisesti eniten koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu Yhdysvalloissa, noin 205 000.

Uusi koronavirus lähti leviämään Kiinan Wuhanista viime vuoden joulukuussa. (Lähde: AFP)

Belgiassa tuhannet äärioikeistomielenosoittajat protestoivat lähellä maan pääkaupunkia

Belgiassa tuhannet äärioikeistomielenosoittajat kokoontuivat sunnuntaina lähellä maan pääkaupunkia Brysseliä. Äärioikeistopuolue Vlaams Belangin kannattajat vastustivat maahan muodostumassa olevaa hallitusta, jota he kutsuvat "anti-flaamilaiseksi".

Mielenosoittajat pysäköivät noin 4 500 ajoneuvoa Brysselin pohjoispuolella sijaitsevan messukeskuksen mittavalle pysäköintialueelle.

Belgia on ollut ilman toimivaa enemmistöhallitusta vuoden 2018 joulukuusta. Tuolloin flaamipuolue N-VA käveli ulos hallituksesta.

Hallitustunnustelijoiden on kuitenkin ollut määrä tuoda maan kuninkaan eteen ehdotus uudesta seitsemän puolueen koalitiohallituksesta maanantaina. (Lähde: AFP)

Liittovaltion tuomari jäädytti Trumpin hallinnon Tiktok-latauskiellon Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari jäädytti myöhään sunnuntai-iltana presidentti Donald Trumpin Tiktok-latauskiellon. Tuomari Carl Nichols päätti asiasta vain muutamia tunteja ennen kuin poliittisesti latautuneen kiellon oli määrä astua voimaan.

Nichols antoi väliaikaisen määräyksen Tiktokin pyynnöstä. Trumpin hallinnon mielestä kiinalaisomisteinen videonjakosovellus on uhka kansalliselle turvallisuudelle. Yhdysvallat on väittänyt Kiinan käyttävän sovellusta vakoiluun.

Trumpin hallinto halusi kieltää sovelluksen latauksen maanantaista lähtien. Sovelluksen käyttö on kuitenkin sallittu marraskuun 12. päivään saakka. Tuomari kumosi Tiktokin pyynnön jäädyttää marraskuinen kielto. (Lähde: AFP)

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut