IL: Tuntemattoman sotilaan valokuvillaan ihastuttanut Tommi Hynynen on kuollut 33-vuotiaana

Valokuvaaja Tommi Hynynen on kuollut. Marjo J. Rämö
Tommi Salo

Tommi Salo

Valokuvaaja Tommi Hynynen on kuollut 33-vuotiaana. Hynysen äiti Tiina Hynynen vahvistaa uutisen Iltalehdelle.

Hynysen kuolinsyy ei ole lehden mukaan tiedossa. Hän menehtyi torstain ja perjantain välisenä yönä rauhallisesti nukkuessaan.

Mikkelissä avopuolisonsa kanssa asunut Hynynen oli yöpymässä äitinsä luona Vantaalla, sillä työt olivat tuoneet hänet pääkaupunkiseudulle.

– Kuolema oli meille kaikille täysi yllätys, äiti kertoo Iltalehdelle.

Joulukuussa 2019 Tommi Hynysen ottamista Tuntematon sotilas -kuvista järjestettiin näyttely Mikkelissä. Näyttelyn oli tarkoitus kiertää ympäri Suomea, mutta suunnitelmia muutettiin koronan takia. Näyttelyjatkoa oli suunniteltu syksylle 2021.

Hynynen otti Aku Louhimiehen vuonna 2017 ohjaaman Tuntemattoman sotilaan tekemisestä kaikkiaan 32 000 kuvaa.

Hynysen tehtävänä oli ottaa kuva jokaisesta elokuvan kohtauksesta siltä paikalta, jossa elokuvakamera kuvasi. Kuvat päätyivät elokuvan promootiokuviksi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut