Trumpia hoidetaan steroidilla, jota annetaan tavallisesti vain vakavan tautimuodon koronapotilaille – asiantuntijan mukaan lääkkeen käytön oikea ajankohta on veteen piirretty viiva

Yksi spekulointia herättänyt seikka oli sunnuntaina kerrottu tieto, jonka mukaan presidentille on annettu muiden lääkkeiden ohella deksametasoni-nimistä steroidia, jota tavallisesti annetaan vain vakavammasta taudista kärsiville koronapotilaille. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo, Jussi Lankinen / STT

Covid-19-tautia potevan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vointia on yritetty päätellä siitä, millaista hoitoa lääkärit ovat kertoneet antaneensa hänelle.

Yksi spekulointia herättänyt seikka oli sunnuntaina kerrottu tieto, jonka mukaan presidentille on annettu muiden lääkkeiden ohella deksametasoni-nimistä steroidia, jota tavallisesti annetaan vain vakavammasta taudista kärsiville koronapotilaille. Deksametasoni on kortisonityyppinen lääke, jonka on osoitettu vähentävän koronapotilaiden kuolleisuutta noin 20 prosenttia.

Sen teho on kuitenkin hyvin vahvasti riippuvainen siitä, kuinka vakavasta taudista on kyse. Laajassa englantilaisessa monikeskustutkimuksessa tehohoidossa olevien kuoleman riski väheni 36 prosenttia ja vuodeosastolla lisähappea saavien riski väheni 17 prosenttia.

Lieväoireisille koronapotilaille deksametasonia ei suositella käytettäväksi.

– Kortisonit heikentävät immuunipuolustusta, ja kun immuunipuolustus on ylikierroksilla, kuten vakavassa koronasairaudessa tapahtuu, silloin deksametasoni auttaa. Mutta jos deksametasonia käytetään liian aikaisin, voi olla riski, että korona hyökkää pahemmin. Eli ajoitus on tässä tärkeä. Missä se ajoitus prikulleen on, sitä ei aina ole helppo sanoa, kertoo Helsingin yliopiston kliinisen epidemiologian dosentti, urologian professori Kari Tikkinen.

"Lisähapen aloituskaan ei ole mustavalkoinen asia"

Deksametasonia suositellaan siis lisähappea tarvitseville koronapotilaille. Trump on saanut lääkäreidensä mukaan lisähappea kertaalleen.

– Lisähapen aloituskaan ei ole mustavalkoinen asia, siihen vaikuttaa monta asiaa. On myös potilaita, jotka tarvitsevat vain lyhytaikaisesti lisähappea, Tikkinen sanoo.

Kyseessä on siis Tikkisen mukaan veteen piirretty viiva, milloin lisähappi ja deksametasoni tulisi aloittaa. Sen sijaan lääkeyhtiö Regeneronin kehittämän vasta-ainecocktailin käyttöä tutkimusten ulkopuolella hän pitää varsin uskaliaana, sillä siitä ei ole vielä riittävästi tutkimusnäyttöä.

Tikkisen mukaan Trumpin kohdalla kotiuttaminen sairaalasta ei tarkoita samaa kuin tavallisen kansalaisen kohdalla.

– Hänethän voidaan kotiuttaa huonommassakin kunnossa, koska Valkoiseen taloon voitaneen perustaa vaikka teho-osasto. Hoitoon on kerätty taitavia ja osaavia lääkäreitä ja hoitajia. Mutta se ei valitettavasti välttämättä takaa parasta hoitoa, koska voivat ylihoitaa, kun pelkäävät niin kovasti alihoitoa.

Trump kertoi Twitterissä myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa lähtevänsä sairaalasta muutaman tunnin päästä.

Happitasoista epäselvyyttä

Valkoisen talon lääkäri Sean Conley kertoi sunnuntaina, että Trumpin veren happitasot alentuivat hetkellisesti ensin perjantaina ja sitten lauantaina. Hän ei ollut kertonut tästä lauantain lehdistötilaisuudessaan.

Trumpin veren happitasoista on ollut vaikea saada selvää kuvaa. Conley ei ole suoraan kertonut, kuinka alas Trumpin happitasot olivat alimmillaan laskeneet, ja kun häneltä kysyttiin useaan otteeseen, olivatko happitasot menneet alle 90:n, hän vastasi, että lukema ei käynyt lähellä 80:tä. Vaikuttaisi siis siltä, että arvo on käynyt alle 90:ssä.

– Kyllä se on yleisesti ottaen jo kunnon hapettumishäiriö, jos on pidempään alle 90. Yksittäisiä lukuja ei kannata kuitenkaan liikaa tuijottaa. Moni muukin tekijä vaikuttaa kuin lukema sinänsä, Tikkinen arvioi.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut