Fysiikan Nobel-palkinnon saaja julkistetaan, kuva mustasta aukosta vahvoilla veikkauksissa

Fysiinkan Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään Tukholmassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT-AFP

Tukholmassa julkistetaan tämän vuoden fysiikan Nobel-palkinnon saaja hieman ennen yhtä iltapäivällä Suomen aikaa. Etukäteisarvioissa palkinnon saajaksi on veikkailtu muun muassa tutkijaryhmää, jonka työn tuloksena viime vuonna julkistettiin ensimmäinen mustaa aukkoa esittävä kuva.

Muiksi Nobel-palkinnon arvoisiksi suorituksiksi on myös arvioitu tutkimustyö kvanttitietokoneiden kehittämiseksi sekä tutkimukset epälineaarisista järjestelmistä tai galaksien synnystä.

Lääketieteen Nobel-palkinnon saivat eilen amerikkalaiset hepatiitti C -viruksen löytäjät Harvey J. Alter ja Michael Houghton sekä britti Charles M. Rice.

Huomenna palkintovuorossa on kemia, ja torstaina julkistetaan kirjallisuuden uuden nobelistin nimi. Odotetuimman ja entinen kansainvälistä huomiota herättävän rauhanpalkinnon saajan nimi tai nimet kerrotaan perjantana Oslossa.

Ruotsin keskuspankin perustama, Nobelin testamenttiin kuulumaton taloustieteen palkinto "Alfred Nobelin muistoksi" päättää palkittavien julkistamiset ensi viikon maanantaina.

Koronapandemian vuoksi vuoden 2020 Nobel-syksy on aiemmasta poikkeava. Tukholmassa ei järjestetä joulukuussa vuoden seurapiiritapahtumaa eli Nobel-illallisia. Myös varsinaiset palkintoseremoniat järjestetään etäyhteyksien turvin siten, että tuoreet nobelistit eivät saavu paikalle Tukholmaan vaan pysyvät kotimaissaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut