Yli 90-vuotias mies on saanut surmansa Mänttä-Vilppulassa – poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, yksi otettu kiinni

STT

Poliisi tutkii Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla epäiltyä henkirikosta, jonka uhri on yksin asunut yli 90-vuotias mies. Sisä-Suomen poliisi vahvisti aloittaneensa esitutkinnan henkirikoksen selvittämiseksi Kolhon kylässä sen jälkeen, kun ulkopuolinen taho oli poliisin mukaan vuotanut tiedon asiasta.

Tehtäväpaikalle perjantaina alkuiltapäivästä mennyt poliisipartio totesi heti, että asiassa on syytä epäillä rikosta. Poliisi otti perjantaina iltapäiväneljän jälkeen kiinni paikallisen, vuonna 1993 syntyneen miehen, joka tunsi uhrin entuudestaan.

Asiaa tutkitaan tällä hetkellä tappona ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Rikosnimikkeet voivat kuitenkin vielä muuttua.

Esitutkinta on poliisin mukaan täysin alkuvaiheessa, eikä itse tapausta juurikaan avata poliisin julkaisemassa tiedotteessa.

– Poliisi ei kommentoi tekoaikaan, tekotapaan, motiiviin tai muihinkaan yksityiskohtiin liittyviä kysymyksiä tässä vaiheessa, kun epäiltyä ei vielä ole päästy kuulustelemaan ja tarpeellisten todistajien kuuleminen on kesken, lauantaisessa tiedotteessa kerrotaan.

Vangitsemisasiasta päätös alkuviikosta

Poliisi perustelee tiedottamisen viivästyttämistä sillä, että todistajien kertomuksia haluttiin suojella "ulkopuolisilta vaikuttajilta".

Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran, kun on tehty päätös siitä, esitetäänkö epäiltyä vangittavaksi vai vapautetaanko epäilty.

Epäiltyä on esitettävä vangittavaksi maanantaina ennen puoltapäivää. Vangitsemisistunto puolestaan on pidettävä viimeistään tiistaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut