Yhdysvaltain senaatti on alkanut käsitellä Barrettin nimitystä korkeimman oikeuden tuomariksi

Amy Barrett nousisi korkeimpaan oikeuteen syyskuussa 87-vuotiaana kuolleen Ruth Bader Ginsburgin tilalle. AFP / LEHTIKUVA

Tapio Pellinen, Tuomas Savonen, Eeva Nikkilä-Kiipula / STT

Yhdysvaltain senaatti alkoi maanantaina käsitellä Amy Coney Barrettin nimitystä korkeimman oikeuden tuomariksi. Presidentti Donald Trump ehdotti syyskuussa korkeimman oikeuden tuomariksi arvokonservatiivista Barrettia.

Käsittelyn avasi senaatin oikeusvaliokunnan puheenjohtaja, republikaani Lindsey Graham. Hän kehui edesmennyttä tuomari Ruth Bader Ginsburgia ja lisäsi, että "täytämme paikan toisella suurenmoisella naisella".

Demokraatit ja heidän presidenttiehdokkaansa Joe Biden ovat vaatineet, että elinikäinen nimitys tuomarinvirkaan tehtäisiin vasta presidentinvaalien jälkeen. Sen sijaan Trump haluaa ajaa asiaa eteenpäin niin nopeasti kuin mahdollista tyydyttääkseen tukijoitaan oikeistossa.

– Mielestäni meidän ei pitäisi edetä tässä nimitysasiassa, ei ennen kuin vaalit on käyty ja seuraava presidentti on astunut virkaan, sanoi demokraattisenaattori Dianne Feinstein.

Edellisen presidentin Barack Obaman kauden lopulla senaatin republikaanit kieltäytyivät hyväksymästä hänen nimittämäänsä tuomaria ennen vaaleja, joihin oli yhdeksän kuukautta. Koskaan aiemmin maan historiassa korkeimman oikeuden tuomaria ei ole yritetty nimittää yhtä lähellä vaaleja kuin nyt.

Erimielisyys näkyi mielipiteissä

Demokraattisenaattori Patrick Leahy sanoi republikaanien ilmoittaneen suunnitelmista Ginsburgin paikan täyttämiseksi "vain tunti sen jälkeen, kun Ginsburgin kuolemasta oli ilmoitettu."

– Siitä lähtien tapahtumasarja on ollut pelkästään häpeällinen. Pahempaa on, että siitä on lähes varmasti tuhoisia seurauksia amerikkalaisille, hän sanoi.

Republikaanisenaattori Chuck Grassley ennusti, että demokraatit "kyhäisivät perusteettomia väitteitä ja pelottelutaktiikkaa" tahratakseen nimityksen ja "arvostellakseen avoimesti hänen (Barrettin) uskonnollista vakaumustaan".

Barrett vakuuttaa linjakkuuttaan

Presidentin ehdokkaan nimityksestä äänestää republikaanivaltainen senaatti, jonka odotetaan hyväksyvän nimityksen ripeästi. Äänestys asiasta on määrä järjestää loppukuusta.

Barrett on harras katolilainen, jonka arvoihin kuuluu muun muassa aborttioikeuden ja saman sukupuolen avioliittojen vastustaminen. Hänellä on seitsemän lasta, joista yhdellä on Downin syndrooma ja joista kaksi on adoptiolapsia.

Barrett on kuitenkin vakuuttanut, että pystyy pitämään uskonsa irti lainopillisesta päätöksenteostaan.

– Tuomioistuimia ei ole tehty ratkaisemaan jokaista ongelmaa tai oikomaan jokaista vääryyttä julkisessa elämässämme. Poliittiset päätökset ja arvovalinnat ovat kansalaisten valitsemien poliitikkojen tehtävä, ja he ovat niistä vastuussa kansalle, Barrett sanoi avauspuheenvuoronsa luonnoksessa.

---

Lähteenä myös AFP, BBC ja NTB

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut