Työterveyslaitoksen pääjohtaja kertoo muuttaneensa keväällä annettua maskiohjeistusta, koska suojaimien turvallisuuteen liittyi huolia

Työterveyslaitos ohjeisti huhtikuussa maskin käyttöön tiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Muutamaa päivää myöhemmin suositus oli poistettu.

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula kertoo STT:lle, että hän päätti keväällä itse muuttaa kangasmaskeja koskevia ohjeita Työterveyslaitoksen verkkosivuilla. Koivulan mukaan ohjeen muuttamisen taustalla olivat kangasmaskien turvallisuuteen liittyvät huolet. Henna Sotamaa-Leino

Mika-Matti Taskinen / STT

Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula kertoo STT:lle, että hän päätti keväällä itse muuttaa kangasmaskeja koskevia ohjeita Työterveyslaitoksen verkkosivuilla. Koivulan mukaan ohjeen muuttamisen taustalla olivat kangasmaskien turvallisuuteen liittyvät huolet.

Työterveyslaitoksen ohjeissa tapahtuneet muutokset linkittyvät kasvomaskeja koskevaan tiedottamiseen, josta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) välillä on uutisoitu olleen näkemyseroja.

Ilta-Sanomat kertoi eilen, että THL olisi keväällä halunnut jakaa yleisölle laajemmin tietoa kasvomaskien käytön merkityksestä ja oikeaoppisesta käytöstä, mutta STM ei pitänyt sitä tarpeellisena. STM vastasi Twitterissä, että ministeriö on viestinyt maskien turvallisesta käytöstä jo huhtikuussa Työterveyslaitoksen verkkosivuilla. Ohjeessa käydään läpi erityyppisten kasvomaskien ja hengityssuojainten valmistusta ja käyttöä.

Työterveyslaitoksen itse tehtyjä kangasmaskeja koskevat ohjeet kuitenkin muuttuivat sanavalinnoiltaan huomattavasti kevään aikana. Huhtikuun 9. päivänä Työterveyslaitos ohjeisti, että kasvomaskia kannattaa käyttää esimerkiksi kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Muutamaa päivää myöhemmin kyseinen suositus oli poistettu.

– En ollut enää varma silloin markkinoilla olleista maskeista ja kansanmaskien teko-ohjeista, että ovatko ne turvallisia. Totesimme, että me ei voida sitä suositusta pitää siellä, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Koivula sanoo.

"Nyt voi olla varma maskin turvallisuudesta"

Syksyllä THL antoi kasvomaskien käyttöä koskevan suosituksen, jonka kieli muistuttaa pitkälti sitä, mikä Työterveyslaitoksen sivuilla oli jo keväällä. Koivulan mukaan nyt syksyllä ollaan hyvin eri tilanteessa kuin oltiin vielä keväällä.

– Voi olla varma, että kun kaupasta ostaa maskin, niin se on turvallinen. Tämähän on oikeastaan sellainen tehtävä, mitä me tehtiin julkisuudelta piilossa koko kevään ajan, siis ohjeistettiin valmistuksen ylösajamista, Koivula toteaa.

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin edistäjä, joka on ohjeistanut työpaikkoja koronaviruspandemian ehkäisyssä. Koivulan mukaan kasvomaskeista on viestitty etenkin epidemian alkuvaiheessa Työterveyslaitoksen kautta, koska laitoksella oli maskeja ja suojautumista koskevaa asiantuntijuutta.

– Meillä on osaamista suojaimien käytöstä teollisuudessa, jossa tehdään paikoin tosi vaarallisissa olosuhteissa töitä. Kun korona tuli kaikkien yllätykseksi voimakkaasti päälle, niin meillä oli ihmisiä, jotka ymmärtävät suojautumislogiikasta, Koivula sanoo.

"Itsenäisiä linjauksia"

Koivula sanoo, että Työterveyslaitos tekee tiivistä yhteistyötä STM:n kanssa, mutta toimii lopulta itsenäisesti.

– Suurin ero THL:ään on siinä, että Työterveyslaitos on huomattavasti itsenäisempi ja meitä ohjaa kolmikanta eli meillä on erityyppinen ohjausrakenne.

– Mitä tulee erilaisiin linjauksiin, niin kaikki ne me olemme tehneet itsenäisenä laitoksena.

STM ilmoitti tänään käyneensä läpi maskiohjeistukseen liittyvää viestintää THL:n ja Työterveyslaitoksen kanssa. Ministeriö sanoo, että selkeisiin toimintatapoihin ja yhteiseen tekemiseen kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut