Yön uutiskooste: Kolmen kuukauden lomautus supistaa eniten hyvätuloisen perheen tuloja, Yhdysvaltojen mukaan sopu ydinaseita rajoittavasta sopimuksesta olisi lähellä

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Koronapandemian myötä lomautettujen työntekijöiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Olivia Ranta / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä ja Mari Areva / STT

Eduskunta äänestää tänään Krista Kiurun luottamuksesta

Eduskunta äänestää tänään luottamuksestaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuruun (sd.). Kiurun odotetaan saavan luottamuksen hallituspuolueiden äänin.

Oppositiopuolue kokoomus on esittänyt Kiurulle epäluottamuslausetta koronakriisin hoidosta ja poukkoilleesta maskilinjasta.

Kokoomuksen kansanedustajat ovat epäilleet, että keväällä tehty selvitys maskeista oli poliittisesti ohjattu ja sillä pyrittiin johtamaan suomalaisia harhaan.

Kokoomus on näillä näkymin saamassa epäluottamuslauseensa taakse myös perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit.

Hallitus esittelee oppositiolle suunnitelmiaan tartuntatautilain muuttamisesta

Hallitus esittelee tänään oppositiolle suunnitelmiaan tartuntatautilain muuttamisesta. Lain pienempiä uudistuksia on edennyt jo eduskuntaan, mutta laajempi uudistus sisältää poliittisesti ja juridisesti herkempiä asioita, joille tarvittaisiin laajempaa selkänojaa.

Lakiin ollaan kirjaamassa viranomaisille koronan hoitoon toimivaltuuksia, jotka vielä keväällä olivat valmiuslain aktivoinnin takana. Muutoksia olisi tulossa esimerkiksi siihen, että kunnilla olisi velvollisuus ottaa potilaita hoidettavaksi toisen kunnan alueelta.

Laskelma: Kolmen kuukauden lomautus supistaa eniten hyvätuloisen perheen tuloja

Molempien vanhempien kolmen kuukauden lomautus supistaa eniten hyvätuloisen perheen tuloja, käy ilmi Palkansaajien tutkimuslaitoksen tekemästä Esimerkkiperheet 2020–2022 -raportista.

Lomautus supistaa hyvätuloisen perheen tuloja eniten sekä prosentuaalisesti että euromääräisesti, sillä sen kohdalla ansiosidonnainen päiväraha kattaa pienimmän osan kuukauden palkasta.

Kolmen kuukauden lomautuksen vaikutusten vertailussa olivat mukana hyvätuloinen perhe, toimihenkilöperhe sekä työntekijäperhe.

Esimerkkiperhelaskelmissa tarkastellaan kokonaisuudessaan seitsemää erilaista kotitaloutta ja ansiotulojen, tulonsiirtojen ja verojen sekä veroluonteisten maksujen vaikutusta niiden ostovoimaan.

Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut 100 vuotta

Tänään on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Suomi ja Neuvosto-Venäjä allekirjoittivat Tartossa rauhansopimuksen.

Rauhansopimuksessa sovittiin maiden välisestä rajasta. Neuvottelujen tuloksena Suomi sai Petsamon, mutta ei haluamiaan Repolan ja Porajärven kuntia.

Rajojen lisäksi rauhansopimuksessa sovittiin muun muassa talouteen liittyvistä kysymyksistä.

Rauhansopimus astui voimaan 31. joulukuuta 1920.

Yhdysvaltojen mukaan sopu ydinaseita rajoittavasta sopimuksesta olisi lähellä - Venäjä kiisti suostuvansa ehtoihin

Yhdysvaltojen mukaan se ja Venäjä ovat edistyneet ydinaseita rajoittavan Uusi Start -sopimuksen neuvotteluissa.

Yhdysvaltojen neuvottelijan mukaan maa olisi valmis jatkamaan helmikuussa päättyvää sopimusta ainakin jonkin aikaa, mikäli Venäjä puolestaan suostuu rajoittamaan ydinasearsenaaliaan.

Venäjä ei näytä olevan halukas hyväksymään rajoitusesitystä. Venäjän neuvottelija kuvasi ehdotusta mahdottomaksi hyväksyä, kertoivat venäläiset uutistoimistot.

Uusi Start -sopimus koskee strategisten mannertenvälisten ydinohjusten määrää ja valvontaa. Jos sopimus irtisanotaan, voimassa ei ole yhtään ydinaseita rajoittavaa sopimusta. (Lähde: AFP)

Maailmanlaajuisesti varmistettu jo yli 38 miljoonaa koronavirustartuntaa

Maailmalla on tähän mennessä varmistettu jo yli 38 miljoonaa koronavirustartuntaa, selviää baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannasta.

Määrällisesti eniten tartuntoja on Yhdysvalloissa ja Intiassa. Yhdysvalloissa tartuntojen määrä lähentelee kahdeksaa miljoonaa, kun taas Intiassa on varmistettu yli 7,1 miljoonaa tartuntatapausta.

Miljoonan tartunnan rajapyykki on ylittynyt myös Brasiliassa ja Venäjällä. Brasiliassa tartuntoja on ollut yli 5,1 miljoonaa ja Venäjällä reilut 1,3 miljoonaa kappaletta.

Koronaan liittyvien kuolemien määrä lähestyy maailmanlaajuisesti 1,1 miljoonaa.

Yhdysvaltalaismediat: Korkein oikeus antaa Trumpin hallinnon lopettaa väestönlaskennan ennen aikojaan

Yhdysvaltain korkein oikeus on antanut presidentti Donald Trumpin hallinnolle luvan keskeyttää väestönlaskenta ennen aikojaan, maan mediat kertovat.

Yhdysvaltalaisen radioyhtiö NPR:n mukaan hallinto on perustellut tarvetta laskennan keskeyttämiselle sillä, että tuloksista ehdittäisiin raportoida presidentille ennen vuoden lopussa häämöttävää takarajaa.

New York Times -lehti kertoo, että laskennan keskeyttämisen uskotaan johtavan epätarkkoihin tilastoihin. Lisäksi hallinnon on arvioitu pyrkivän vähentämään demokraattien kannattajien äänten painoarvoa.

Väestönlaskennan tuloksien perusteella päätetään muun muassa, kuinka monta edustajaa kukin osavaltio saa edustajainhuoneeseen ja kuinka monta valitsijamiestä osavaltioilla on presidentinvaaleissa.

Demokraatit jäivät kaipaamaan suoria vastauksia Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaalta

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin korkeimman oikeuden tuomariehdokas Amy Coney Barrett vältteli tiistaina maan kongressissa selkeiden vastausten antamista muun muassa siitä, miten hän päättäisi aborttikysymyksistä.

Arvokonservatiivinen Barrett vakuutteli tiistaina paikallista aikaa senaatin oikeusvaliokunnan demokraattien kuulemisessa jättävänsä henkilökohtaiset ja uskonnolliset uskomuksensa taka-alalle päättäessään merkittävimmistä tapauksista.

Demokraatit jäivät kuitenkin kaipaamaan suoria vastauksia muun muassa aborttikysymyksiin ja presidentti Barack Obaman terveydenhuoltouudistukseen liittyen.

Senaatti alkoi maanantaina käsitellä Barrettin nimitystä korkeimman oikeuden tuomariksi. (Lähde: AFP)

Britannian ja EU:n johtajat keskustelevat kauppaneuvottelujen tilasta

Britannian pääministeri Boris Johnson ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen keskustelevat tänään Britannian ja EU:n tulevaa suhdetta koskevien neuvottelujen tilasta.

Johnson on ilmoittanut neuvottelujen takarajaksi huomisen, mutta EU ei sitä ole tunnustanut. EU on sen sijaan arvioinut, että sopu olisi saavutettava lokakuun loppuun mennessä. Tällöin uusi sopimus voisi tulla voimaan vuodenvaihteessa, kun Britannian EU-eron jälkeinen siirtymäaika päättyy. (Lähde: AFP)

Lääkeyhtiö Eli Lilly keskeyttää koronalääketutkimuksensa turvallisuushuolen vuoksi

Yhdysvalloissa lääkeyhtiö Eli Lilly and Company on väliaikaisesti keskeyttänyt kehittämäänsä koronavirushoitoon liittyvät testit. Yhtiö perustelee päätöstä uutistoimisto AFP:lle lähetetyssä tiedotteessa turvallisuushuolella, jota se ei kuitenkaan määrittele sen tarkemmin.

Eli Lillyn vasta-ainehoidon lääketutkimukset olivat ehtineet edetä jo kolmanteen vaiheeseen, jossa lääkettä on ollut määrä testata 10 000 ihmisellä.

Myös koronatartunnasta toipuva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on maininnut yhtiön vasta-ainetuotteen suitsuttaessaan sairaalassa saamaansa kokeellista vasta-ainehoitoa.

Pääasiallisesti Trump kuitenkin ylisti Eli Lillyn kilpailijan Regeneronin vasta-ainehoitoja. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut