Satojen siirtolaislasten vanhemmat ovat edelleen kateissa Yhdysvalloissa

Siirtolaisia Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa 545 siirtolaislapsen vanhempia ei ole kyetty löytämään sen jälkeen kun viranomaiset erottivat lapset vanhemmistaan Yhdysvaltain rajalla. Asiasta kertoo American Civil Liberties Union -järjestö (ACLU).

Lapset on uutiskanava CNN:n mukaan erotettu vanhemmistaan vuosien 2017 ja 2018 välillä. Kahdessa kolmasosassa tapauksia vanhempien uskotaan tulleen karkotetuksi Yhdysvalloista.

Tapaukset liittyvät presidentti Donald Trumpin ajamaan niin kutsuttuun nollatoleranssipolitiikkaan, jolla haluttiin suitsia laitonta siirtolaisuutta. Perheitä hajotettiin jo vuonna 2017, joskin varsinaisesti politiikkaa ryhdyttiin soveltamaan toukokuussa 2018. Käytäntö nostatti arvosteluryöpyn, ja kuuden viikon kuluttua yhdysvaltalaistuomari määräsi, että lapset pitää palauttaa perheilleen. Tuolloin Trumpin hallinto linjasi, että se erottaa lapsia vain, jos vanhempi katsotaan riskiksi lapselleen.

Koronaviruspandemia esti hetken aikaa vanhempien etsinnät, mutta nyt ne jälleen jatkuvat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut