Helsingin telakka sai kolmannen tutkimusristeilijätilauksen Swan Helleniciltä – töitä noin tuhannelle

Helsingin telakalta tilattu alus on luksustason tutkimusmatkaristeilijä. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu / STT

Helsingin telakka on vahvistanut saaneensa uuden risteilijätilauksen risteilyvarustamo Swan Helleniciltä . Helsinki Shipyard kertoo tiedotteessa, että kyseessä on luksustason tutkimusmatkaristeilijä ja samalla kolmas Swan Hellenicin tilaama tutkimusmatkaristeilijä.

Tilauksen arvo on vajaat 150 miljoonaa euroa, kertoo telakan toimitusjohtaja Carl-Gustaf Rotkirch STT:lle. Hänen mukaansa risteilijätilaus tuo töitä telakka-alueella noin 700 työntekijälle. Lisäksi tilaus työllistää välillisesti telakan arvion mukaan noin 300–400 henkeä.

Aluksen suunnittelu on aloitettu, ja rakentaminen aloitetaan ensi kesänä. Laiva toimitetaan tilaajalleen vuoden 2022 lopussa.

– Tässä maailman ajassa tämä on erittäin hyvä signaali, ei ainoastaan Helsinki Shipyardille vaan myös Helsingin alueen meriteollisuudelle ja koko maan meriklusterille, toimitusjohtaja sanoo yhtiön tiedotteessa.

Uusi tilaus nostaa Helsingin telakan tilauskannan lähelle 400:aa miljoonaa euroa.

Uusi alus on edeltäjiä isompi

Laiva edustaa kahden muun Swan Hellenicille rakennettavan aluksen tavoin tutkimusmatkaristeilijöiden uutta sukupolvea.

– Se on suunniteltu maailmanlaajuisille risteilymarkkinoille painottaen kuitenkin risteilyjä korkeilla leveysasteilla, tiedotteessa kuvaillaan.

Uusi alus on edeltäjiään isompi ja suunniteltu purjehtimaan kaikkiin maanosiin. 125-metrisessä laivassa on viiden tähden majoitus 192 matkustajalle. Kahteen edelliseen risteilijään mahtuu 154 matkustajaa.

Syyskuussa Helsingin telakalla laskettiin ensimmäisen aluksen köli. Toisen aluksen köli lasketaan arviolta helmikuussa.

Helsinki Shipyard on erikoistunut meriteknologiaan sekä haastaviin olosuhteisiin ja vaativille reiteille tarkoitettujen erikoisalusten rakentamiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut