Kaikki Baltian maiden ulkoministerit koronakaranteeniin Slovenian ulkoministerin tapaamisen jälkeen – myös Puolan presidentillä Andrzej Dudalla todettu koronatartunta

Avustajan mukaan presidentti Andrzej Dudan vointi on hyvä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kaikkien kolmen Baltian maan ulkoministerit ovat joutuneet koronakaranteenin. Syynä on se, että he tapasivat kuluneella viikolla Baltian kiertomatkalla olleen Slovenian ulkoministerin Anze Logarin, jolla todettiin koronatartunta eilen.

Kaikki kolme, Viron Urmas Reinsalu, Latvian Edgars Rinkevics ja Liettuan Linas Linkevicius voivat tällä hetkellä hyvin.

Turkin koronatoimia arvostelleella Istanbulin pormestarilla koronatartunta

Turkissa Istanbulin pormestari Ekrem Imamoglu kertoo saaneensa koronatartunnan.

Hän kertoi asiasta Twitterissä . Pormestari kertoo olevansa hoidettavana sairaalassa, mutta voivansa hyvin.

Turkin suurimman oppositiopuolueen CHP:n Imamoglua on kuvattu presidentti Recep Tayyip Erdoganin merkittävimmäksi haastajaksi. Imamoglu voitti yllättäen Istanbulin pormestarinvaalit viime vuonna.

Hän on arvostellut Turkin hallintoa sen koronatoimista ja sanonut, etteivät hallinnon kertomat koronatartuntamäärät vastaa todellisuutta. Imamoglun mukaan esimerkiksi Istanbulissa on sairastunut koronaan enemmän ihmisiä kuin hallinto on antanut ymmärtää.

Puolan Dudan vointia kuvaill aan hyväksi

Puolan presidentillä Andrzej Dudalla on todettu koronavirustartunta, kertoo hänen avustajansa. Avustajan mukaan presidentin vointi on kuitenkin hyvä.

Virallisesti ei ole kerrottu, missä Dudan arvellaan saaneen tartunnan, mutta hän osallistui maanantaina Tallinnassa pidettyyn sijoittajatapahtumaan. Hän tapasi tilaisuudessa muun muassa Bulgarian presidentin Rumen Radevin, joka on myöhemmin jäänyt koronakaranteeniin.

Koronavirustartuntojen määrä Puolassa, kuten muuallakin Keski-Euroopassa, on noussut koronan toisen aallon myötä nopeasti. Perjantaina maassa rekisteröitiin yli 13 600 uutta tartuntaa, mikä on uusi ennätys päivittäisten tartuntojen määrässä.

Puola on laajentanut koronasulkuaan lauantaista lähtien. Osa ravintoloista määrättiin suljettaviksi ja kaikkien koulujen oppilaat kolmannesta luokasta ylöspäin siirtyivät etäopetukseen. Yläasteilla ja yliopistoissa on opiskeltu etänä jo viime viikosta lähtien.

Kaikki yli viiden henkilön kokoontumiset on niin ikään kielletty. Varsovan stadion on muutettu koronan kenttäsairaalaksi.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan maassa on todettu runsaat 6 000 tartuntaa miljoonaa ihmistä kohti ja koronaan liittyviä kuolemia on miljoonaa ihmistä kohti 110.

Suomessa vastaavat luvut ovat runsaat 2 600 tartuntaa ja 61 kuollutta miljoonaa asukasta kohti.

Myös Valko-Venäjän oppositiojohtaja koronakaranteeniin

Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja on hänkin joutunut koronakaranteeniin. Syy tähän on se, että Tsihanouskaja on tavannut Slovenian ulkoministerin Anze Logarin. Tsihanouskajan edustaja kertoi hänen myös menevän koronatestiin.

Valko-Venäjän presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Tsihanouskaja on maanpaossa Liettuassa. Hän on kertonut valkovenäläisten aloittavan yleislakon maanantaina, jos maan itsevaltainen hallitsija Aljaksandr Lukashenka ei eroa huomiseen mennessä.

EU ei enää tunnusta Lukashenkaa presidentiksi.

Tennistähti karanteeniin Dudan vuoksi

Tenniksen Ranskan avoimen mestaruusturnauksen naisten kaksinpelin voittaja Iga Swiatek ei pääse pelikentille lähipäivinä. Hän joutui karanteeniin pian sen jälkeen, kun hän oli vieraillut presidentti Andrzej Dudan luona ja vastaanottanut Kultainen risti -palkinnon.

Dudan positiivinen testitulos tuli vain tunteja tennistähden käynnin jälkeen.

– Minulla tai muilla ryhmän jäsenillä ei ole koronaviruksen oireita. Meitä testataan säännöllisesti, ja menemme karanteeniin, 19-vuotias Swiatek kirjoitti Twitterissä.

Aiemmin tässä kuussa Swiatek yllätti kokeneemmat kilpakumppanit ja eteni Ranskan avointen voittoon sijoittamattomana pelaajana. Hänestä tuli ensimmäinen puolalainen, joka on voittanut Ranskan avoimet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut