Tutkimus: Trumpin vaalitapahtumat johtaneet yli 30 000 uuteen koronatartuntaan ja satoihin kuolemiin

Stanfordin yliopiston tutkijat analysoivat koronaviruksen leviämistä presidentti Trumpin vaalitilaisuuksissa kesä-syyskuussa. Kuva on Pittsburgh-Butlerin lentokentältä, jossa Trump kampanjoi lauantaina. AFP / LEHTIKUVA

Lassi Lapintie / STT

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin uudelleenvalintaan tähtäävät kampanjatilaisuudet ovat kaikella todennäköisyydellä johtaneet yli 30 000 uuteen koronavirustartuntaan sekä noin 700 kuolemaan, arvioivat Stanfordin yliopiston tutkijat tuoreessa analyysissä .

Arvion mukaan Trumpin kesäkuun lopun ja syyskuun lopun välillä pidetyt 18 tutkittua kampanjatilaisuutta lisäsivät koronatartuntojen esiintyvyyttä yli 250 tapauksella 100 000 asukasta kohden.

Tulokseen päädyttiin vertailemalla kampanjatilaisuuksia isännöineitä piirikuntia piirikuntiin, joissa tilaisuuksia ei ollut ja jotka olivat tautitilanteeltaan vertailukelpoisia ennen tilaisuuksien pitämistä. Piirikuntien tautitilannetta seurattiin enimmillään kymmenen viikon ajalta vaalitilaisuuksien jälkeen.

Tutkijoiden mukaan vaalitilaisuuksista seuranneet ylimääräiset kuolemat eivät välttämättä tapahtuneet kampanjatilaisuuksiin osallistuneiden parissa, vaan saattoivat seurata myös jatkotartunnoista.

– Analyysimme tukee vankasti terveysviranomaisten varoituksia ja suosituksia covid-19-tartuntojen välttämisestä suurissa yleisötapahtumissa, tutkijat kirjoittavat.

– Yhteisöt, joissa Trumpin tilaisuuksia pidettiin, maksoivat siitä korkean hinnan sairauksien ja kuolemien määrässä, he jatkoivat.

Tutkimuksesta uutisoi politiikan verkkolehti Hill . Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu.

Kampanja: "Amerikkalaisilla on oikeus kokoontua kuulemaan presidenttiä"

Tutkituista kampanjatilaisuuksista suurin osa oli ulkona järjestettyjä yleisötilaisuuksia. Istuvan presidentin kampanjaa on arvosteltu siitä, että koronaviruksen vastaisia varotoimia kuten turvavälejä ja kasvosuojien käyttöä noudatetaan heikosti.

– Amerikkalaisilla on oikeus kokoontua perustuslain ensimmäisen lisäyksen mukaisesti kuulemaan Yhdysvaltain presidenttiä. Meillä on käytössä voimakkaat varotoimet, kommentoi Trumpin kampanjan edustaja Courtney Parella Hillille.

Parellan mukaan vaalitilaisuuksiin osallistuvilta mitataan kuume, minkä lisäksi heille jaetaan hengityssuojia, joita myös ohjeistetaan käyttämään. Myös käsidesiä on Parellan mukaan tarjolla runsaasti.

Demokraattiehdokas Joe Bidenin kampanjaedustaja Andrew Bates kommentoi Hillille, että Trumpin "superlevittäjätapahtumat" maksavat satoja ihmishenkiä ja palvelevat vain presidentin egoa.

Molemmat ehdokkaat kiertävät nyt kiivaasti viime hetken kampanjatilaisuuksissaan. Vaalipäivä on tiistai 3. marraskuuta.

-----

Juttua on korjattu klo 1.52: Tutkimuksen kohteena olivat osavaltioiden piirikunnat, eivät maakunnat, kuten aiemmin kirjoitettiin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut