Valko-Venäjällä poliisi on ottanut kiinni mielenosoittajia ja ampunut varoituslaukauksia, kun jälleen kymmeniätuhansia ihmisiä kokoontui kaduille vastustamaan presidentinvaalit vilpillisesti voittanutta Aljaksandr Lukashenkaa. Kymmeniätuhansia mielenosoittajia on ollut liikkeellä joka sunnuntai jo lähes kolmen kuukauden ajan sen jälkeen, kun Lukashenka julistautui vaalien voittajaksi.
Tällä kertaa mielenosoittajat aikoivat marssia pääkaupunki Minskin keskustasta Stalinin aikaiselle teloituspaikalle kaupungin ulkopuolelle tarkoituksenaan sekä muistaa Stalinin uhreja että jatkaa Lukashenkan painostamista. Paikalla ollut uutistoimisto AFP:n toimittaja kertoi kuulleensa kovia pamauksia ja laukauksia, ja silminnäkijöiden mukaan poliisi ampui ilmaan yrittäessään estää mielensoittajien etenemistä. AFP:n toimittaja näki poliisin jahtaavan ihmisiä lähellä paikkaa, jossa Stalinin aikaan tapettiin tuhansia ihmisiä.
Poliisin toimista huolimatta monet ihmiset onnistuivat pääsemään muistopaikalle, jossa he ottivat esille opposition punavalkoisia lippuja.
Sisäministeriön edustaja on kertonut AFP:lle, että useita ihmisiä on otettu kiinni. Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan kiinni otettuja on yli 120.
Jotkut AFP:n haastattelemista mielenosoittajista sanovat jo olevansa väsyneitä tilanteeseen.
– Kun osoitamme rauhallisesti mieltämme, he hakkaavat meitä. Kun lakkoilemme, he antavat meille potkut ja lapsemme erotetaan yliopistoista, yksi kertoo.
Lukashenka ei suostu väistymään
Valko-Venäjän tilanne on jumiutunut, kun Venäjän hallinnon tukema Lukashenka on kieltäytynyt jättämästä paikkaansa eikä oppositio ole onnistunut painostamaan Lukashenkaa pois. Tällä viikolla Lukashenka nimitti uuden sisäministerin ja Minskin poliisijohtajan.
Monet länsimaat ovat asettaneet pakotteita Lukashenkalle ja tämän liittolaisille vaalituloksen vääristelyn ja poliisiväkivallan vuoksi.
Oppositiota elokuun vaaleissa edustanut ja vaalien jälkeen Liettuaan paennut Svjatlana Tsihanouskaja vetosi tukijoihinsa, että nämä olisivat viime maanantaina aloittaneet yleislakon. Lakon vaikutukset näyttävät kuitenkin olevan vähäisiä, ja viranomaisten mukaan maan talous pyörii normaalisti.
Valko-Venäjä on sulkenut rajansa Puolaan, Latviaan ja Liettuaan sekä Ukrainaan, mitä maa perustelee koronaviruspandemialla. Sunnuntaista alkaen viranomaiset ovat myös kieltäneet ulkomaalaisten saapumisen Valko-Venäjälle maalla sijaitsevista rajanylityspaikoista.