Viikko alkaa tuulisena, loppuviikolla jopa 14 astetta lämmintä

Matalapaine voimistaa tuulia maanantai-iltapäivään asti. Myrskylukemia on odotettavissa lounaisille merialueille ja Pohjanlahdelle. Suomenlahdelle on luvassa kovaa tuulta. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Liisa Kujala, Iiro-Matti Nieminen / STT

Alkuviikko alkaa tuulisessa säässä, mutta loppuviikolle ennustetaan vuodenaikaan nähden leutoa säätä.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Pohjois-Atlantilta lähestyvä matalapaine voimistaa tuulia maanantai-iltapäivään asti. Myrskylukemia on odotettavissa lounaisille merialueille ja Pohjanlahdelle. Samoin Suomenlahdelle on luvassa kovaa tuulta.

– Myös maa-alueilla on navakkaa ja puuskaista tuulta. Puuskat voivat aiheuttaa yksittäisiä tuulivahinkoja melkeinpä koko maassa, kertoo päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta.

Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen suurimpaan osaan maata. Vain pohjoisin Suomi jää varoituksen ulkopuolelle.

Tuulten odotetaan heikkenevän maanantain ja tiistain välisen yön aikana, minkä jälkeen sääkin alkaa poutaantua.

Matalapaineen yhteydessä on odotettavissa myös reippaita sateita. Lumi- tai räntäsateita saattaa näillä näkymin tulla maanantai-iltana Pohjois-Lappiin. Muualla sade tulee vetenä.

Alkuviikolla lämpötilojen ennustetaan olevan korkeimmillaan vielä noin 10 asteen paikkeilla. Loppuviikolla saattaa mittari nousta jopa 14 asteeseen, jos tuulet pääsevät kääntymään mallien mukaisesti ja tuomaan kuivaa ilmaa Suomen länsiosaan.

– Ensi perjantai näyttää tältä hetkellä lämpimimmältä päivältä. Onhan siihen vielä aikaa, Viljamaa jatkaa ja muistuttaa sään pidemmälle ennustamisen epävarmuudesta.

Tulvavesi voi uhata asuinrakennuksia

Maanantaille ennustetut sateet nostavat jokien vedenkorkeudet monin paikoin tulvakorkeuksiin, arvioi Suomen ympäristökeskus (Syke) .

Suurimpia sateita odotetaan Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien alueelle. Syken mukaan vesi voi katkaista teitä ja uhata jopa asuinrakennuksia esimerkiksi Lapväärtin-, Teuvan-, Närpiön- ja Maalahdenjoella sekä Kauhajoella.

Lisäksi Etelä-Suomen ja Perämeren rannikkoalueiden vesistöissä jokien vedenkorkeudet voivat nousta tulvimaan. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Perniönjoella ja Uudenmaan Lepsämänjoella veden ennustetaan nousevan alavimmille pelloille.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut