Georgian tilanne käy huipputasaiseksi – osavaltiossa asuvan suomalaissyntyisen professorin mukaan ääntenlaskun pitkittymiseen on suhtauduttu rauhallisesti

Tunnelma on säilynyt enimmäkseen rauhallisena ääntenlaskun lopputulosta odotellessa. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo / STT

Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlasku Georgian osavaltiossa on käynyt huipputasaiseksi, mutta tunnelma osavaltiossa on pysynyt enimmäkseen rauhallisena.

Osavaltion suurimmassa kaupungissa Atlantassa asuvan Claytonin yliopiston Yhdysvaltain historian professorin Marko Maunulan mukaan Georgiassa ei ole toistaiseksi näkynyt Arizonan kaltaisia mielenosoituksia, vaan ihmiset ovat suhtautuneet vaalituloksen ratkeamisen pitkittymiseen rauhallisesti.

– Olen jutellut kavereiden kanssa asiasta, osa heistä on republikaaneja ja osa demokraatteja. Kaikki suhtautuivat hyvin maltillisesti, että lasketaan nyt äänet ja katsotaan. Täällä ei toistaiseksi ole näkynyt suuria tunteen paloja, ihmiset ovat suhtautuneet vaaleihin niin kuin täysipäiset aikuiset, Maunula kertoo.

Ääntenlaskun pitkittyminen ei sinänsä ollut yllätys, mutta ainakin moni demokraatti oli silti odottanut demokraateille selvempää voittoa kuin mikä nyt on mahdollisesti tulossa. Donald Trump piti useimmissa osavaltioissa pintansa varsin hyvin, vaikka hänen vaalitappionsa näyttää todennäköiseltä.

– Omistautuneet demokraatit odottivat jossain määrin tällaista sinistä hyökyaaltoa. Republikaanit olivat toiveikkaita, että he pystyvät käymään hyvää puolustustaistelua. Kyllä demokraatit pärjäsivät vähän huonommin kuin odotin, mutta tiesin ettei tästä tule mikään läpihuutojuttu, Maunula kertoo.

– Amerikkalaisen yhteiskunnan jakolinjat ovat niin selkeät, että edes tällainen hyvin poikkeuksellinen presidentti kuin Donald Trump ei näköjään kauheasti niitä heilauta.

Georgian politiikka muuttunut

Georgiassa vaalien tulos jää todennäköisesti kiinni vain muutamasta tuhannesta äänestä. Perinteisesti republikaaneja äänestänyt syvän etelän osavaltio ei ole ollut vaa'ankieliosavaltion asemassa vuosikymmeniin, eivätkä demokraatit ole voittaneet siellä presidentinvaaleissa sitten vuoden 1992, jolloin demokraattiehdokkaana oli itsekin etelästä kotoisin oleva maltillinen Bill Clinton.

Nyt Georgiasta osattiin kuitenkin mielipidekyselyiden perusteella odottaa hyvin tasaista taistoa. Republikaanit ovat menettäneet ääniä keskiluokkaisilla esikaupunkialueilla. Maunulan mukaan esikaupunkien maltilliset "kauppakamarikonservatiivit" eivät pidä Trumpin talouspolitiikasta eivätkä persoonasta.

Osavaltion poliittinen dynamiikka on muutenkin muuttunut viime vuosina, koska etenkin Atlantan metropolialueelle on muuttanut paljon liberaalia keskiluokkaista väkeä muualta Yhdysvalloista, sekä runsaasti maahanmuuttajia.

– Luulen että Georgian politiikka on muuttunut näiden vaalien myötä aika kiinnostavalla tavalla, Maunula sanoo.

Hän huomauttaa, että Yhdysvaltain vaaleja pitää katsoa eri tavalla kuin vielä 2000-luvun alussa, jolloin huomio kiinnittyi usein vain pariin vaa'ankieliosavaltioon, yleensä Floridaan ja Ohioon. Nyt taisteluosavaltioita on paljon enemmän, esimerkiksi juuri Georgia ja Arizona.

Perjantaiaamuna Suomen aikaa Trump oli Georgian ääntenlaskussa vielä parituhatta ääntä Joe Bidenin edellä, mutta eron odotettiin vielä kaventuvan ja mahdollisesti kääntyvän jopa Bidenin voitoksi. Georgiassa on joka tapauksessa todennäköisesti edessä uudelleenlaskenta, koska lopputulos on niin tasainen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut