Aarnion puolustus toi loppulausunnossaan esille teorian, että Volkan Ünsal antautui itse tapettavaksi

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio käräjäoikeudessa valmisteluistunnossa 8. kesäkuuta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Jecaterina Mantsinen / STT

Helsingin Vuosaaren palkkamurhan toisessa oikeudenkäynnissä on tänään vastaanotettu syyttäjien ja puolustusten loppulausunnot. Murhasta syytetyn huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion puolustus katsoo, ettei oikeudenkäynnissä ole näytetty, että Aarnio olisi tiennyt murhasta mitään sellaista, jonka perusteella hänen olisi tullut tai hän olisi voinut estää sen.

Vuosaaren vuoden 2003 palkkamurhasta on aiemmin tuomittu neljä ihmistä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Nyt murhasta syytetään Aarniota ja United Brotherhoodin entistä johtohahmoa Keijo Vilhusta.

Syyttäjien mukaan Aarniolla oli etukäteen yksityiskohtaista tietoa ruotsalais-turkkilaiseen Volkan Ünsaliin kohdistuneesta murhahankkeesta, mutta hän ei pyrkinyt estämään murhaa. Vilhunen taas oli syyttäjän mukaan järjestelemässä murhaa. Molemmat kiistävät syyttäjän näkemyksen ja syytteet.

Sen lisäksi, että puolustus kiistää Aarniolla olleen murhasta tietoa, asianajaja Mikko Ruuttunen kysyi, mikä tarkalleen olisi ollut se toimi, johon Suomen poliisin olisi Ünsalin suojaamiseksi pitänyt ryhtyä.

– On selvää, että poliisin ei tule soittaa kenellekään kertoakseen, että henkirikoksen tekeminen on kiellettyä.

Myöskään Ünsalin kiinniotto ei Ruuttusen mukaan olisi suojannut tätä. Kaikkien tekijöiden tarkkailu olisi sitonut paljon poliisin resursseja, eikä sellaiseen pelkän huhun perusteella olisi Ruuttusen mukaan pitänytkään ryhtyä. Hän myös kyseenalaisti sen, mitä tekijöiden tarkkailulla olisi lopulta saavutettu.

"Tässä vallitsee selvästi mafian lainalaisuudet"

Ruuttunen vetosi myös siihen, että Ünsal oli itse tietoinen siitä, että hänet halutaan tappaa. Tästä huolimatta hän irtautui Ruotsissa todistajansuojeluohjelmasta ja matkusti Suomeen tapaamaan lapsuudenystäväänsä, jonka kerrottiin olevan murhaamassa hänet.

Puolustus toi esille mahdollisuuden, että Ünsal ikään kuin antautui tapettavaksi, jotta hänen läheisiinsä Ruotsissa kohdistunut uhka loppuu. Syyttäjä on aiemmin kritisoinut voimakkaasti tätä ajatusta. Ruuttusen mukaan mahdollisuutta ei kuitenkaan voida sulkea pois.

– (Kun) tässä vallitsevat selvästi mafian lainalaisuudet, niin silloin arkijärjen mukainen argumentti, että ei kukaan vapaaehtoisesti antaudu tapettavaksi, on merkityksetön, Ruuttunen sanoi.

Aarnion toinen asianajaja Riitta Leppiniemi muun muassa kiisti syyttäjien näkemyksen siitä, että murhan aikaan käynnissä ollut huumetutkinta olisi järjestetty harhautukseksi tai murhahankkeen seuraamiseksi.

– Ei tässä ole sellaista sumutusta, mitä syyttäjä näyttää, Leppiniemi sanoi.

Hän otti kantaa myös väitteeseen, että Aarnion pyrkimyksenä olisi ollut saada murhasta tietoa voidakseen sen jälkeen ratkaista sen ja saada "sulan hattuunsa". Leppiniemi sanoi, ettei Aarniolla ollut tällaiseen mitään tarvetta, sillä tämä oli jo saanut kaikki mahdolliset palkinnot ja arvomerkit, jotka poliisissa oli mahdollista saada.

"Järjetöntä vasikoida teko, jota on itse tekemässä"

Aarnion ja hänen kanssasyytettynsä kertomukset ovat paikoin suuressa ristiriidassa. Vilhusen puolustuksen mukaan poliisilla on hyvissä ajoin ollut tieto murhasta. Vilhusen asianajaja Markku Fredman sanoo, että Vilhunen on antanut tietoa murhahankkeesta poliisille ennen sitä ja sen jälkeen.

– Vilhusen toiminnan motiivi on ollut murhan estäminen tai viivyttäminen, Fredman sanoi.

Hän vetosi siihen, että Vilhunen on aina vastustanut väkivaltaa eikä tämän ole näytetty osallistuneen väkivaltarikoksiin. Vilhusen on Fredmanin mukaan tiedetty ajattelevan, että "ammuskelu haittaa bisneksiä".

Fredman sanoo Vilhusen olleen siinä uskossa, että hänen Aarniolle antamansa tiedot johtavat siihen, että poliisi puuttuu tapahtumiin. Fredmanin mukaan Vilhunen oli huojentunut siitä tiedosta, että murhaa aikovat ovat poliisilla kuuntelussa eikä hänen yksin tarvitse pitää poliisia ajan tasalla.

Fredman ihmetteli, miksi Vilhunen olisi antanut poliisille tietoa murhasta, jos olisi itse ollut tekemässä sitä.

– Järjetöntä vasikoida teko, jota on itse tekemässä.

Vilhusen puolustus katsoo, että kaksi murhasta aiemmin tuomittua, Jani Leinonen ja Raimo Andersson, tekivät Vilhusesta väärän ilmiannon kostoksi siitä, että tämä toimi poliisin tietolähteenä. Puolustuksen mukaan Vilhusen tappamisesta palkkiota vastaan on ollut vankilassa puhetta.

Fredmanin mukaan Anderssonin esitutkintakertomusta ei voida pitää luotettavana eikä Anderssonia luotettavana henkilönä.

– Syyttäjä on kysynyt, kuka keksisi tällaisen valheen (Vilhusen osallisuuden). Minulla on siihen vastaus: Raimo Andersson, Fredman sanoi.

Aarnion ja Vilhusen puolustukset arvostelivat myös keskusrikospoliisin tutkintaa asiassa. Leppiniemen ja Fredmanin mukaan ihmisiä on kuulusteluissa johdateltu eikä puolustuksilla ole aina ollut mahdollisuutta esimerkiksi vastakuulusteluun.

– Vastakuulustelun mahdollisuus on tärkeimpiä puolustautumisen keinoja, Leppiniemi sanoi.

Syyttäjä: Aarnion laiminlyönti erityisen räikeää

Aamupäivällä käräjäoikeudessa otettiin vastaan syyttäjien loppulausunnot. Syyttäjä katsoo, että Aarnio sai murhasta tietoa aina sen tapahtumiseen saakka eikä pyrkinyt estämään sitä. Laiminlyönti oli syyttäjän mukaan räikeydessään omaa luokkaansa.

– Mielestäni tässä on kysymys erityisen räikeästä laiminlyönnistä, valtionsyyttäjä Mikko Männikkö sanoi.

Jos Aarnio olisi halunnut estää murhan, hän olisi syyttäjän mukaan ilmoittanut tiedoistaan esimiehilleen ja pyytänyt lisäresursseja poliisioperaatioon. Syyttäjän mukaan ei pidä paikkaansa, ettei Aarniolla olisi ollut toimivaltuutta puuttua asiaan. Ilmoitus tai varoitus uhasta ei edellytä erityistä toimivaltuutta, syyttäjä sanoi.

Syyttäjän mukaan Aarnio seurasi murhahanketta huumetutkinnan varjolla. Osa tekijöistä oli tapahtumien aikoihin poliisin tarkkailussa ja telekuuntelussa. Esimerkiksi murhasta aiemmin tuomittu Janne Raninen on ihmetellyt häneen kohdistuneen huumetutkinnan todellista luonnetta. Vilhunen taas on syyttäjän mukaan kertonut, että huumetutkinnan televalvonnalla Aarnio pyrki saamaan tietoa tulevaa henkirikostutkintaa varten.

Vilhunen syyttäjän mukaan tekijäkumppani tai yllyttäjä

Syyttäjän mukaan Vilhusen osallisuudesta murhaan ei jää varteenotettavaa epäilyä. Syyttäjä katsoo, että Vilhunen osallistui murhaan joko tekijäkumppanina tai yllyttäjänä.

Näyttö Vilhusen syyllisyydestä muodostuu syyttäjän mukaan aiemmin murhasta tuomittujen kertomuksista. Vilhunen oli läheisissä väleissä Ranisen kanssa, joka suunnitteli lapsuudenystävänsä murhaa. Raninen ei huvikseen ”lörpötellyt” asiasta jengipomoksi tietämälleen Vilhuselle, syyttäjä katsoo.

– Raninen on halunnut Vilhusesta alkuvaiheessa apua, ja lopulta murha on siirretty Vilhusen järjestämille tekijöille kokonaan, syyttäjä Perttu Könönen sanoi.

Syyttäjän mukaan Vilhunen järjesti tekijöiksi Anderssonin ja Leinosen. Leinonen kertoi omassa kuulemisessaan, että oli suostunut murhahankkeeseen mukaan Vilhusen korkean aseman takia.

Anderssonia ei ole oikeudenkäynnissä voitu kuulla, sillä hän kuoli henkirikoksen uhrina toissa vuonna. Syyttäjä kuitenkin katsoo, että hänen esitutkintakertomuksestaan muodostuu yksityiskohtainen ja vakuuttava kertomus Vilhusen osallisuudesta.

Könönen viittasi muun muassa siihen, miten Andersson kertoi murhapalkkion jakamisesta. Andersson kertoi Vilhusen saaneen palkkiosta 20 prosenttia, josta osa oli lainaa. Syyttäjä katsoo, että jos joku haluaisi valehdella, hän ei keksisi ylimääräistä kertomusta lainasta.

Vuosaaren palkkamurhasta elinkautisiin on aiemmin tuomittu Janne Raninen, Jani Leinonen ja Raimo Andersson. He murhasivat rikollispiireissä vaikuttaneen Volkan Ünsalin baari-illan jatkoilla vuosaarelaisasunnossa lokakuussa 2003.

Ruotsalainen Leopoldo Gonzalez Carmona tuomittiin yllytyksestä murhaan. Murhan tutkinta avattiin uudelleen vuonna 2015, sillä poliisille oli toimitettu uutta tietoa henkirikoksesta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut