Valko-Venäjän oppositio ei anna periksi – kymmenet tuhannet lähtivät jälleen kaduille Lukashenkaa vastaan

Valkovenäläiset ovat protestoineet jo elokuun alusta lähtien Lukashenkaa ja vilpillisinä pidettyjä presidentinvaaleja vastaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Valko-Venäjällä pääkaupunki Minskissä kokoontui sunnuntaina taas kymmeniä tuhansia mielenosoittajia vaatimaan maata itsevaltiaana hallitsevan Aljaksandr Lukashenkan eroa. Mielenosoitukset ovat jatkuneet joka viikko elokuun alussa pidettyjen presidentinvaalien jälkeen, jotka on laajasti arvioitu vilpillisiksi.

Uutissivusto Tut.by kertoi mielenosoittajien olleen liikkeellä eri puolilla pääkaupunkia. Sivuston tviittaamien videoiden mukaan turvallisuusjoukot käyttivät kovia otteita ottaessaan ihmisiä kiinni. Radio Free Europen valkovenäläisen uutispalvelun mukaan poliisi olisi jo heittänyt mielenosoittajia kohti tainnutuskranaatteja.

Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan poliisi on ottanut kiinni noin 110 ihmistä Minskissä ja muualla maassa.

Pitkään jatkuneista protesteista huolimatta Lukashenka ei ole taipunut eroon. Viranomaiset ovat yrittäneet tukahduttaa mielenosoituksia joukkopidätyksin ja väkivallalla. Marssijoita on yritetty karkottaa myös sulkemalla Minskin metroasemia ja häiritsemällä mobiiliverkkojen toimintaa.

Liettuaan maanpakoon lähtenyt oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kannusti mielenosoittajia jatkamaan. Sunnuntain mielenosoitus on hänen mukaan uusi askel kohti vapaata ja oikeudenmukaista Valko-Venäjää.

– Maata ei voi muuttaa vankilaksi, jos kukaan ei pelkää vanginvartijoita, Tsihanouskaja sanoi viestissään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut