Oikeus antaa tuomion Kuopion toissavuotisesta bussiturmasta, jossa kuoli neljä ihmistä

Linja-auto syöksyi kaiteen läpi sillalta rautatielle elokuussa 2018. TIMO HARTIKAINEN / LEHTIKUVA

STT

Pohjois-Savon käräjäoikeus antaa tänään tuomion Kuopion toissavuotisesta bussiturmasta. Onnettomuudessa kuoli neljä ja loukkaantui useita, kun tilausliikenteessä ollut linja-auto suistui moottoritien ja Kolmisopen liittymässä tieltä ja putosi sillalta junaradalle.

Syyttäjä vaatii linja-autoa kuljettaneelle miehelle vähintään kahden vuoden ja enintään kahden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Miestä syytetään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja 13 törkeästä vammantuottamuksesta. Kuljettaja kiistää syytteet törkeistä rikoksista, mutta myöntää ne perusmuotoisina.

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi viime vuoden huhtikuussa raportissaan, että bussista ei löytynyt mitään teknistä vikaa, ei myöskään jarruista. Sen arvion mukaan turmaan vaikuttivat muun muassa kuljettajan pitkäaikaissairaus ja terveydentilaan nähden raskas työtehtävä.

Karaokekerho oli matkalla kylpylälomalle

Linja-auto oli kuljettamassa karaokekerhon jäseniä Ruotsin Kalixista kylpylälomalle Kuopioon. Matka alkoi hieman aamuseitsemän jälkeen. Hieman alle kahdeksan tunnin matkan aikana oli kolme taukoa. Onnettomuus tapahtui kello 14.38 Kuopiossa.

Esitutkinnassa kuulluista bussin matkustajista osa kertoo ihmetelleensä kuljettajan holtitonta ja tempoilevaa ajoa etenkin matkan loppuvaiheessa.

– Auto kävi monta kertaa viivan väärällä puolella vasemmalla, ja renkaat osuivat ainakin pari kertaa tien reunassa oleviin karhennuksiin. Ohitukset olivat myös vaarallisia. Joskus näytti, että linja-auto olisi ollut ihan kiinni ohitettavan auton perässä, yksi matkustajista kertoi poliisille.

Matkustajien mukaan kuljettajalle huomautettiin ajotavasta.

Kuljettaja: Ei lainkaan muistikuvia ramppia pitkin ajamisesta

Bussin kuljettajan mukaan hän ei ollut ajon aikana väsynyt. Hän sanoi lisäksi ajonopeuden olleen normaali. Bussi oli automaattivaihteinen, ja kuljettaja kertoi ajaneensa sillä kerran aiemmin.

Kuljettajan mukaan hän huomasi rampilla, ettei saa bussia pysähtymään.

– Kun huomasin, ettei auto pysähdy, yritin kääntää oikealle, jossa ei ollut autoja. Sitten tajusin, ettei niin jyrkkä käännös onnistu.

Putoamista kuski ei kertomansa mukaan muista eikä sitä, oliko hän jarruttanut tilanteessa.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut