Britanniassa pääministeri ohjeistaa ihmiset pysymään osassa maata kotona koronaviruksen uuden muunnoksen takia

Rajoitukset Lontoossa sekä Englannin kaakkois- ja itäosissa ovat voimassa kaksi viikkoa. Tilannetta tarkastellaan uudelleen 30. joulukuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi lauantaina, että koronaviruksen uuden muunnoksen takia ihmisten on pysyttävä kotona Lontoossa sekä Englannin kaakkois- ja itäosissa sunnuntaista alkaen.

Muutamin poikkeuksin kotiin on jäätävä, koska koronaviruksen uusi muunnos tarttuu muita paljon helpommin.

Ihmisten pitäisi mahdollisuuksien mukaan myös työskennellä kotona.

Rajoitukset Lontoossa sekä Englannin kaakkois- ja itäosissa ovat voimassa kaksi viikkoa. Tilannetta tarkastellaan uudelleen 30. joulukuuta, Johnson kertoi tiedotustilaisuudessa.

Hallituksen lääketieteellinen neuvonantaja Patrick Vallance sanoi, että uusi muunnos tavattiin ensimmäisen kerran syyskuun puolivälissä Lontoossa ja Kentissä. Joulukuuhun tultaessa siitä oli hänen mukaansa tullut "vallitseva muunnos" Lontoossa.

Englannin pääepidemiologi Chris Whitty puolestaan sanoi tiedotustilaisuudessa, että alueilla, joilla viruksen uutta muunnosta esiintyy, myös potilaiden sairaalahoidon tarve kasvaa.

Johnsonin mukaan noin 350 000 ihmistä on tähän mennessä saanut ensimmäisen koronarokotteen.

Sveitsi antoi luvan Pfizerin ja Biontechin koronarokotteelle

Sveitsi on antanut luvan Pfizerin ja Biontechin koronarokotteelle. Lääkeluvista päättävä Swissmedic sanoo tulleensa tarkkojen selvitysten jälkeen siihen tulokseen, että rokote on turvallinen ja sen hyödyt ovat suuremmat kuin riskit.

Kyse on ensimmäisestä koronarokotteesta, joka on saanut Sveitsissä luvan käyttöön.

Terveysministeri Alain Berset arvioi, että rokotukset voidaan aloittaa lähipäivinä.

– Erityisen haavoittuvat ihmiset ovat etusijalla, hän ilmoitti Twitterissä välitetyllä videolla ja mainitsi muun muassa ikäihmiset.

Sveitsillä on sopimus noin kolmen miljoonan Pfizerin ja Biontechin rokoteannoksen toimittamisesta. Swissmedicin mukaan tutkimuksissa useimmin todetut sivuvaikutukset ovat verrattavissa niihin, joita todetaan influenssarokotusten yhteydessä.

Berset sanoi, että rokotus on ilmainen ja sen ottamista suositellaan "vahvasti". Hän myös varoitti, että rokotukset eivät ratkaise kaikkia ongelmia.

Koronatartunnat lisääntyvät Sveitsissä edelleen nopeasti. Päivittäin uusia tapauksia todetaan yli 4 000 ja kuolemia sata. Maassa on 8,6 miljoonaa asukasta.

Sveitsin hallitus ilmoitti perjantaina, että muun muassa ravintolat ja baarit suljetaan viruksen leviämisen hillitsemiseksi.

– Epidemiatilanne on suuri huolenaihe, hallitus tiedotti.

– Tartuntojen määrä on korkea ja jatkaa nousua. Sairaalat ja terveydenhuollon työntekijät ovat olleet äärimmäisessä paineessa viikkoja.

Macron on erityksissä virka-asunnossaan

Koronatautia potevan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tila on vakaa, Macronin kanslia tiedottaa.

Macronilla on edelleen covid-19-viruksen aiheuttaman taudin oireita. Lausunnossa mainitaan uupumus, yskä ja jäykkyys. Vaivat eivät kuitenkaan ole estäneet Macronin työntekoa. Hän on eristyksissä virka-asunnossa Pariisin ulkopuolella.

Presidentin tartunnasta tuli tieto torstaina. Kanslia kertoi tuolloin, että presidentti testattiin ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.

Venäjällä kirjattu yli 50 000 koronakuolemaa

Venäjällä koronaan liittyvään tautiin kuolleiden määrä on kivunnut yli 50 000:n, kertoo Kommersant . Vuorokauden aikana maassa on rekisteröity 585 koronakuolemaa.

Uusia tartuntoja on Kommersantin mukaan todettu reilut 28 000. Moskovassa niitä on kirjattu lähes 6 500, Pietarissa lähes 3 800. Yhteensä tartuntoja on Venäjällä epidemian alkamisesta lähtien rekisteröity noin 2 820 000.

Venäjä aloitti omat rokotuksensa pari viikkoa sitten maassa kehitetyllä Sputnik V -rokotteella. Sen viimeisen vaiheen kliiniset testit ovat olleet vielä kesken, joten sen käyttö tässä vaiheessa on herättänyt epäilyjä muun muassa länsimaissa.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kuittaa epäilyt sillä, että venäläinen rokote on kilpailu-uhka suurille rokotevalmistajille.

– Kaikki on hyvin yksinkertaista: kyse on kilpailusta eikä aina niin tunnontarkasta, Peskov kommentoi uutistoimisto Tassin mukaan.

----

Lähteenä myös BBC.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut