Päivitetty koronasuunnitelma painottaa entisestään ennakointia – ministeri Kiuru käy läpi uuden ohjeen alueittain

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tiistaina Twitterissä, että keskustelut käydään kuudentoista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevan sairaanhoitopiirin kanssa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Sosiaali- ja terveysministeriön johto keskustelee lähes kaikkien Suomen sairaanhoitopiirien kanssa koronaepidemian tilannekuvasta ja päivitetyistä ohjeista epidemian hoitoon. Keskustelut aloitettiin tiistaina ja niitä jatketaan keskiviikon aikana.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tiistaina Twitterissä , että keskustelut käydään kuudentoista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevan sairaanhoitopiirin kanssa.

– Epidemia on edelleen voimissaan, torjuntatoimissa ei ole varaa lipsua, Kiuru kirjoitti.

Suomessa on 21 sairaanhoitopiiriä, joista 17 on epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Niin sanotulla perustasolla ovat vain Lapin, Kainuun, Pohjois-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirit. Ministeriön neuvottelukierrokseen kuuluu myös leviämisvaiheessa oleva Ahvenanmaa, joka on vuorossa ensi viikolla.

Ministeriöstä kerrotaan STT:lle, että keskusteluihin osallistuu Kiurun ohella ministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n virkamiesjohtoa. Alueiden puolelta niihin osallistuu kuntien, sairaanhoitopiirien ja aluehallintovirastojen edustajia.

Huomiota myös naapurialueiden tilanteeseen

Ministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt sanoo, että palavereissa käydään läpi ministeriön tiistaina antamaa ohjauskirjettä koronaepidemian hoidosta. Kyseessä on tarkennus aiempaan ohjeeseen, ja se perustuu hallituksen viime viikolla hyväksymään päivitettyyn hybridistrategian toimintasuunnitelmaan.

Neuvottelut käydään yksitellen kunkin alueen kanssa. Samalla viranomaiset kertovat epidemian tilannekuvasta omilla alueillaan.

– Tärkeintä on varmasti, että alueiden toivotaan entistäkin helpommin ryhtyvän ennakoiviin toimenpiteisiin, Richt sanoo STT:lle.

Päivitetyssä kirjeessä alueita esimerkiksi kehotetaan kiinnittämään huomiota myös naapurialueiden ja koko maan epidemiatilanteeseen.

– Leviämisvaiheen uhatessa on perusteltua ottaa viipymättä käyttöön kaikki tarpeelliset toimenpiteet, kirjeessä sanotaan.

– Rajoitustoimenpiteitä ei saa myöskään purkaa ennenaikaisesti, vaan suosituksia ja rajoituksia tulee lieventää harkiten, jotta uusia tartuntaryppäitä ei pääse syntymään.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut