Tokioon julistettiin kuukauden mittainen poikkeustila koronan takia, Englannissa pelätään sairaalapaikkojen hupenevan

Poikkeustilan myötä voimaan tulevat rajoitukset vaikuttavat eniten Tokion ravintoloihin ja baareihin, joiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu iltaseitsemään mennessä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP-TT-BNS

Japanin pääministeri Yoshihide Suga on julistanut Tokioon ja sen lähialueille kuukauden mittaisen poikkeustilan. Poikkeustila astuu voimaan perjantaina.

Poikkeustilan myötä voimaan tulevat rajoitukset vaikuttavat eniten ravintoloihin ja baareihin, joiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu iltaseitsemään mennessä. Ihmisiä myös pyydetään välttämään turhaa ulkona liikkumista iltakahdeksasta lähtien.

Pääministerin mukaan koronavirus leviää maassa nopeasti, minkä pelätään vaikuttavan merkittävästi maan kansalaisten elämään ja talouteen.

Tokiossa raportoitiin hieman vajaa 2 500 tartuntaa torstaina, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys. Koronaan liittyviä kuolemia koko maassa on raportoitu pandemian aikana hieman yli 3 700 kappaletta.

Englannissa pelätään sairaalapaikkojen pian loppuvan koronapotilaiden tulvassa

Englannissa sairaalat etsivät lisäpaikkoja potilaille koronatartunnan saaneiden määrän jatkaessa kasvuaan. Julkisuuteen vuotaneen arvion mukaan suhteellisen myönteinenkin koronatilanteen kehitys voi johtaa siihen, että Lontoon sairaaloiden kapasiteetti loppuu alle kahdessa viikossa.

Sairaaloissa harkitaankin jo potilaiden siirtämistä esimerkiksi hoivakoteihin, joissa vielä on tilaa.

Britanniassa on rekisteröity parin viime päivän aikana yli 60 000 uutta koronatartuntaa vuorokaudessa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yli 30 000 koronapotilasta eli enemmän kuin koskaan kevään ensimmäisen tautiaallon aikana.

Ruotsin koronakuolemat nousivat reilusti yli 9 000:n

Ruotsissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvien kuolemantapausten määrä on noussut jo 9 262:een. Parin viimeksi kuluneen päivän aikana uusia koronaan liitettyjä kuolemantapauksia on kirjattu lähes 280.

Kansanterveysviranomaisen mukaan päivittäisten koronakuolemien määrän odotetaan pysyvän korkeana myös lähiaikoina.

Uusia koronatartuntoja on Ruotsissa rekisteröity edellisen päivityksen jälkeen yli 12 500. Juhlapyhien ja aiempaa vähäisemmän testauksen takia kaikissa tilastoissa on paljon epävarmuutta ja viiveitä, viranomaiset muistuttavat.

Viranomaisten mukaan eninten tartuntoja havaitaan 20–59-vuotiaiden joukossa, mutta myös 13–15-vuotialla on rekisteröity runsaasti positiivisia koronatestituloksia.

Ruotsia paljon pienemmissä Baltian maissa koronatilanne on niin ikään huomattavasti huonompi kuin Suomessa. Virossa kirjattiin vuorokaudessa reilut 1 000, Laviassa vajaat 1 400 ja Liettuassa peräti yli 2 300 uutta koronavirustartuntaa. Uusien kuolemien määrä oli Virossa 4, Latviassa 36 ja Liettuassa 40.

Espanjassa rekisteröitiin yli kaksi miljoonaa koronatartuntaa

Espanjassa koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt kahden miljoonan tartunnan määrän. Joulun vapaat ovat näkyneet tilastoissa tartuntamäärien voimakkaana kasvuna.

Kahden vuorokauden aikana maassa on rekisteröity vajaat 42 400 uutta tartuntaa. Koronaviruksesta johtuvia kuolemantapauksia kirjattiin samassa ajassa 245.

Vaikka koronavirustartuntojen määrät ovat jälleen nousseet ja valtaosa Espanjan 17 aluehallinnosta on kiristänyt koronarajoituksiaan, hallitus on pidättäytynyt valtakunnallisen koronasulun julistamisesta.

Lokakuussa Espanjasta tuli ensimmäinen maa Euroopassa, jossa rekisteröitiin yli miljoona koronatartuntaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut