Suomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa kartoittavassa tutkimushankkeessa käytetään hyväksi joukkoistamista – meillä ensi kertaa historiantutkimuksessa

Suomalaisia punapakolaisia kuorma-autoparaatissa Moskovan Punaisella torilla. HANDOUT / LEHTIKUVA

Eeva Nikkilä-Kiipula / STT

Kansallisarkiston alainen tutkimushanke suomalaisten kohtaloista Venäjällä vuosina 1917–1964 avaa meillä uusia uria historiantutkimuksessa. Ensi kertaa tutkimuksessa on mukana joukkoistamisalusta, jossa suuri yleisö pääsee osallistumaan tutkimuksen tekoon.

– Olemme viritelleet joukkoistamishanketta, jotta kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus osallistua tietokantatyöhömme siten, että he voivat päästä syöttämään tietoja tutkimuksen kohteina olevista ihmisistä meidän apunamme tietokantaan tällaisen joukkoistamispalvelun välityksellä, kertoo tutkimushankkeen suunnittelija Sami Outinen.

Nyt alustalle on laitettu ensimmäinen aineisto. Kyse on vuonna 1921 Venäjältä Pietarin kautta evakuoitujen yli 6 000 suomalaisen kortistosta. Kortiston on laatinut suomalaisten Pietariin perustama evakuointitoimisto, joka aloitti toimintansa vuonna 1921.

Maailmalla useita vastaavanlaisia joukkoistamishankkeita

Syötettyjen tietojen luotettavuus varmistetaan siten, että jokaisen henkilökortin tiedot syötetään kahteen kertaan.

– Lisäämme syöttökertojen lukumäärää, jos tiedoissa havaitaan virheitä. Tämä on yksi tärkeistä tarkkailtavista asioista.

Maailmalla vastaavanlaisista joukkoistamisista on ollut hyviä kokemuksia. Esimerkkeinä Outinen mainitsee yhdysvaltalaiset toisen maailmansodan sotilaat sekä kansallissosialismin uhrit.

– Ne ovat olleet todella suosittuja.

Outinen sanoo, että kyse on historiantutkimuksen apuvälineistä. Suuren yleisön avulla tietokantoihin syötetyillä tiedoilla voidaan tehdä tutkimuksellisia havaintoja.

Tutkimushanke herättänyt suurta kiinnostusta

Viime syksynä käynnistynyt tutkimushanke suomalaisten elämästä ja kohtaloista Venäjällä vuosina 1917–1964 on herättänyt suurta kiinnostusta ihmisten parissa, kertoo tutkimushanketta johtava historiantutkija Aleksi Mainio.

– Meille on tullut useita satoja yhteydenottoja. Ihmiset ovat hirveän kiinnostuneita tästä projektista. Monilla on suvussa esimerkiksi tarina, jossa ihminen on kadonnut jonnekin. Ja heitä kiinnostaisi tietää, mitä tälle ihmiselle on käynyt. Tai he ovat itse tutkineet tapausta jollain tavalla ja saaneet tietoja, jotka haluavat lähettää meille, Mainio sanoo.

Tutkijoille voi Mainion mukaan lähettää tietoja laidasta laitaan, muistitiedoista aina Venäjän turvallisuuspalvelusta FSB:stä hankittuihin sukulaisten tuomiotietoihin saakka.

Ihmisillä saattaa piironginlaatikossa olla vaikkapa kirjeitä tai kortteja, joista otetut kopiot ovat arvokkaita lähteitä tutkijoille.

– Esimerkiksi moni loikkari pystyi lähettämään kirjeen tai pari kotiin, Mainio sanoo.

Tutkijoita kiinnostavat myös muun muassa päiväkirjat, valokuvat ja asiakirjat, joiden kopioita voi tutkimushankkeelle lähettää sähköpostilla osoitteeseen: suomalaiset.venajalla@arkisto.fi.

Hankkeen ydinjoukkona punapakolaiset, suurimpana ryhmänä loikkarit

Tutkimushankkeen ydinjoukkona ovat Mainion mukaan suomalaiset punapakolaiset, joita pakeni tai siirtyi sisällissodan loppupuolella ja sen jälkeen Neuvosto-Venäjälle noin 10 000–13 000.

– Näistä ihmisistä osa tuli kuitenkin aika pian takaisin.

Keskeinen tutkimuskohde ovat myös amerikansuomalaiset, joita matkusti 1930-luvulla Neuvostoliittoon 5 000–7 000. Matkustus oli erityisen vilkasta 1930-luvun alun lamavuosina.

Selvästi suurin ryhmä ovat loikkarit. Heitä siirtyi Neuvostoliittoon vähintään 15 000, jopa 20 000. Rajaliikenne oli Mainion mukaan 1930-luvun alkupuolella valtavaa.

– Suomessahan oli tuolloin suuri työttömyys ja varsinkin pohjoisessa olot olivat monin paikoin kurjat. Ja sitten samaan aikaan tuli rajan takaa propagandaviesti, että tulkaa tänne, täällä on voita ja töitä ja Neuvostoliitossa on työttömyys voitettu. Täällä on mahdollisuuksia ja maata ja vaikka mitä tarjolla.

Propagandalla olikin mitä ilmeisimmin vaikutusta, sillä esimerkiksi yksistään vuonna 1932 Neuvostoliittoon loikkasi yli 7 000 suomalaista.

Loikkarien lähtöön vaikutti osaltaan myös Lapuan liikkeen paine suomalaisen vasemmiston piirissä 1930-luvun alkupuolella.

Tutkimuskohteisiin lukeutuvat myös ne Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaiset, jotka jäivät Neuvostoliittoon vallankumouksen jälkeen. Esimerkiksi Leningradista ja Kuolan niemimaalta löytyi yhteensä muutamia tuhansia suomalaisia. Joitakin kymmeniä jos ei satoja tällaisia suomalaisia asui Mainion mukaan myös Siperiassa ja Tyynenmeren rannikolla.

Tietokantaan mukaan Suomen kansalaiset ja Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaiset

Tutkimushankkeessa on Mainion mukaan karkeasti ottaen kaksi linjaa, tietokantalinja ja tutkijoiden omat tutkimukset. Tietokantalinjaan otetaan mukaan lähinnä Suomen kansalaisia tai Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia.

Tietokantatyössä joudutaan rajaamaan pois esimerkiksi inkeriläiset, koska yksistään Suomen kansalaisia on mukana jo kymmeniätuhansia.

– Projektin resurssien puolesta emme pysty ottamaan inkeriläisiä mukaan siihen, Mainio sanoo.

Toinen seikka on se, että jos tietokantatyöhön otettaisiin mukaan esimerkiksi inkeriläiset, heräisi Mainion mukaan kysymys, miksi mukaan ei sitten oteta myös vaikkapa Tverin karjalaisia, karjalaisia ylipäänsä ja vepsäläisiä.

– Mihin vedettäisiin raja? Suomensukuisiahan oli satojatuhansia Neuvostoliitossa. Yksittäisten ihmisten tasolle ulottuvassa tietokannassa meidän on pakko tehdä jotain rajauksia.

Mukaan tutkimukseen otetaan Mainion mukaan kuitenkin inkeriläiset, jotka olivat Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia tai entisiä kansalaisia. Valtaosa inkeriläisistä ei kuitenkaan ollut koskaan Suomen suuriruhtinaskunnan kansalaisia, joten he rajautuvat tietokannan ulkopuolelle.

Tutkijat erikoistuvat eri alueisiin

Tutkimushankkeen toisena linjana ovat tutkijoiden omat tutkimukset. Tutkijat erikoistuvat Neuvostoliiton eri alueisiin, joissa oli suomalaisia. Näitä alueita ovat muun muassa Leningradin, Petroskoin, Kuolan niemimaan, Moskovan, Uralin ja Kazakstanin seudut.

Näissä tutkimuksissa inkeriläistenkin historiaa voidaan tutkia. Inkeriläisiä pakkosiirrettiin paljon esimerkiksi Uralin alueelle, missä oli myös paljon Suomesta loikanneita ihmisiä.

– Alatutkimuksissa tullaan siten käsittelemään inkeriläisten historiaa. Itse asiassa tutkimushankkeessa inkeriläisistä valmistuu erikseen ainakin kaksi erillistutkimusta, Mainio kertoo.

Tuhansittain suomalaisia teloitettiin suuren terrorin aikana

Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin tarkasti valvoma suuri terrori alkoi kesällä 1937 ja päättyi marraskuussa 1938. Sen aikana teloitettiin eri arvioiden mukaan yhteensä 11 000 tai jopa yli 20 000 suomalaista.

Suomalaisten kuten monien muidenkin vähemmistöjen kohtaloksi muodostui elokuussa 1937 annettu käsky 00485 eli niin sanottu kansallisuuksien operaatio, jonka nojalla piti likvidoida "puolalaisten tuhotyö- ja vakoiluryhmien" toiminta. Mainion mukaan sen hengessä myös muun muassa laittomasti Neuvostoliittoon saapuneet suomalaiset loikkarit, amerikansuomalaiset ja punaiset suomalaiset voitiin ottaa kiinni tarvittaessa.

Jo aiemmin eli heinäkuussa 1937 Josif Stalinin yksinvaltaisesti johtama politbyroo oli tehnyt päätöksen, joka velvoitti sisäasiain kansankomissaarin Nikolai Jezhovin aloittamaan joukkoterrorin koko maassa. Pian Jezhov antoikin käskyn numero 00447 eli niin sanotun kulakkikäskyn.

Kaiken kaikkiaan Neuvostoliitossa pidätettiin suuren terrorin aikana 1,6 miljoonaa ihmistä, joista 700 000 tuomittiin ammuttaviksi. Mittaluokan suuruutta kuvaa Mainion mukaan se, että joka päivä surmattiin 1 500 ihmistä.

---

Linkki joukkoistamisalustaan: https://www.zooniverse.org/projects/ijokipii/suomalaiset-venajalla-1917-1964

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut