IL: Hallituksen koronaviestintä pääministeri Marinin ja valtioneuvoston kanslian näppeihin – STM ja Kiuru syrjäytettiin, Marinin mukaan kyse ei epäluottamuksesta

Krista Kiuru on perhe- ja peruspalveluministeri. Lehtikuva

Rai Suihkonen, Riikka Minkkinen

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kiistää Iltalehden tiedon, jonka mukaan hallituksen päätös keskittää koronaviestintä Marinin johtamalle valtioneuvoston kanslialle johtuu epäluottamuksesta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tähän asti johtamaa koronaviestintää kohtaan.

– Valtioneuvoston kanslian viestinnän vahvistamisessa ei ole kyse epäluottamuksesta ministeriöitä, virastoja tai muita tahoja kohtaan. Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että valtionhallinnon viestintä olisi koordinoitua ja kansalaisten suuntaan mahdollisimman selkeää, pääministeri Marin sanoo Iltalehdelle pääministerin esikunnasta välitetyssä viestissä.

Iltalehti uutisoi aiemmin tänään, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) eivät enää johda hallituksen koronaviestintää.

Lehden mukaan Marinin hallitus keskittää viestintävallan pääministerin itsensä johtamalle valtioneuvoston kanslialle. Hallitus päätti asiasta Iltalehden mukaan poikkeusolojen toteamisen yhteydessä maanantaina.

Iltalehden tietojen mukaan muutoksen taustalla on STM:n ja Kiurun saama kritiikki sekavasta viestinnästä.

Jatkossa hallituksen koronaviestintää johtavat pääministeri Marin ja hänen alaisensa valtioneuvoston kanslia, Iltalehti uutisoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut