Ruotsalaisnaiselle kolme vuotta vankeutta lapsikaappauksesta – vei poikansa äärijärjestö Isisin hallinnoimille alueille Syyriaan

Aftonbladetin mukaan lapsen isä oli luullut, että nainen oli lähtenyt 2-vuotiaan pojan kanssa lomalle. Kuvituskuva. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsissa Lundin käräjäoikeus on tuominnut 31-vuotiaan ruotsalaisnaisen kolmen vuoden vankeuteen lapsikaappauksesta, koska hän vei lapsensa äärijärjestö Isisin hallitsemille alueille Syyriaan vuonna 2014.

Ruotsalaislehti Aftonbladetin mukaan lapsen isä oli luullut, että nainen oli lähtenyt tuolloin 2-vuotiaan pojan kanssa lomalle Turkkiin. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan nainen matkusti Syyriaan, mikä selvisi naisen lähiomaisille myöhemmin Facebookin kautta.

Isä ei nähnyt lastaan kuuteen vuoteen ja kertoi pelänneensä poikansa hengen puolesta jatkuvasti.

Nainen palasi viime vuoden lopulla lapsensa kanssa Ruotsiin, jolloin hänet otettiin kiinni Arlandan lentokentällä Tukholmassa.

Naisen mukaa n hän oli itse Isisin panttivanki

Nainen itse väitti, että hänen matkansa syy oli ollut hänen kääntymisensä islamiin ja halu nähdä, millaista elämä kalifaatissa oli. Naisen mukaan hänen ei ollut määrä jäädä asumaan kalifaattiin, vaan häntä pidettiin Isisin "panttivankina" ja pakotettiin elämään tiukan kontrollin alla.

Syytetyn väitteitä vastaan puhuivat muun muassa hänen Facebook-päivityksensä, jossa hän osoitti tukeaan äärijärjestö Isisille. Nainen myös poseerasi aseen kanssa yhdessä valokuvassa. Nainen itse väitti, että hänen tilinsä oli kaapattu jo ennen hänen matkaansa.

Hän puolusti matkaansa myös sillä, että oli ajautunut elämänkriisiin äitinsä kuoleman vuoksi.

Naisen puolustus vetosi lisäksi siihen, että nainen olisi ollut äärijärjestö Isisin propagandan uhri. Puolustuksen mukaan "nainen oli poliittisesti tietämätön eikä osannut arabiaa". Puolustus vaati naisen vapauttamista syytteestä.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi toisin ja tuomitsi naisen. Oikeuden mukaan se, että nainen pakotti lapsensa elämään keskellä äärijärjestö Isisin väkivaltaa, oli äärimmäisen armotonta.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpön mukaan Ruotsista äärijärjestö Isisin alueille Syyriaan ja Irakiin on matkustanut noin 300 ihmistä vuoden 2012 jälkeen.

Viime vuonna Ruotsiin palasi neljä Isisin entisen kalifaatin alueella asunutta naista ja kahdeksan lasta. He olivat saapuneet Syyriasta Turkkiin hakeakseen matkustusasiakirjoja, ja heidät karkotettiin Ruotsiin.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut