Pikaluottoyhtiö J.W.-Yhtiöt on suostunut maksamaan kuluttaja-asiamiehen kohtuuttomina pitämiä luottokustannuksia takaisin asiakkailleen, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV). Viraston mukaan asiaa ei näin käsitellä ryhmäkanteena tuomioistuimessa.
Kokonaisuuteen kuuluu myös perintäyhtiö WestStar , joka on niin ikään suostunut kuluttaja-asiamiehen vaatimuksiin.
– Olemme erittäin tyytyväisiä neuvotteluratkaisuun. Kuluttajat saavat hyvitykset samassa laajuudessa kuin vaadimme, mutta ilman pitkäkestoista oikeusprosessia, kertoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Kuluttaja-asiamies kertoi syksyllä 2019 harkitsevansa ryhmäkanteen nostamista.
Kyse on KKV:n mukaan luottokustannusten määrällisen kohtuuttomuuden lisäksi siitä, ettei luottosopimusten tekemisessä ole noudatettu lain vaatimuksia. Tällöin seuraamuksena on kaikkien luottokustannusten mitätöinti.
Suomilimiitti-tililuotot myönnettiin heinäkuun 2016 ja elokuun 2019 välisenä aikana. KKV:n mukaan yhtiöt maksavat hyvityksiä 588 henkilölle, jotka ilmoittautuivat ennakkoon ryhmäkanteeseen. Hyvitysten määrä on yhteensä yli miljoona euroa.
Lisäksi 122:n luoton pääoman osuudesta vielä velkaa jäävän henkilön luottokustannukset mitätöidään, ja heidän maksettavakseen jää vain pääomasta maksamatta oleva määrä.
J.W.-Yhtiöt kiisti kuluttaja-asiamiehen vaatimukset
KKV kertoo, että J.W.-Yhtiöt kiisti kuluttaja-asiamiehen vaatimusten perusteet, mutta päätyi maksamaan vaaditut hyvitykset välttääkseen ryhmäkanteen ja siihen liittyvän kalliin ja pitkäkestoisen oikeudenkäynnin.
J.W.-Yhtiöt piti luottoehtojaan selkeinä ja ymmärrettävinä, eivätkä luottoehdot olleet yhtiön näkemyksen mukaan kohtuuttomat.
Neuvotteluiden aikana yhtiöt ovat jatkaneet erääntyneiden Suomilimiitti-tililuottojen perimistä tuomioistuimissa. Kuluttaja-asiamies on avustanut käräjäoikeuksissa kuluttajia, jotka ilmoittautuivat ennakkoon ryhmäkanteeseen syksyllä 2019.
Vuosien varrella useita neuvotteluratkaisuja
Kuluttaja-asiamies harkitsi ryhmäkanteen nostamista myös Euro24 Financen 2 000 euron tililuotoista, mutta neuvottelut päättyivät hyvityksiin viime lokakuussa. Tällöin hyvityksiä maksettiin yli 150 henkilölle.
Ryhmäkanne on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi silloin, kun ratkaisua ei löydy neuvotteluteitse. Kuluttaja-asiamies on saavuttanut vuosien varrella useita neuvotteluratkaisuja, joten yhtään ryhmäkannetta ei tuomioistuimessa ole vielä koskaan nostettu.
– Yritykset selvästi haluavat välttää ryhmäkanteen kohteeksi joutumista viimeiseen saakka. Ryhmäkanteen ennalta ehkäisevä vaikutus on toiminut monissa tapauksissa niin kuin lainsäätäjä näyttää alun perin ajatelleen, Väänänen arvioi.
Tällä hetkellä neuvotteluvaiheessa ei ole yhtään ryhmäkannetta, kertoo KKV:n ryhmäpäällikkö Paula Hannula. Hänen mukaansa ryhmäkannepyyntöjä tulee kuitenkin kuluttajilta säännöllisesti.