Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Trump aikoo perustaa oman sosiaalisen median alustansa, kertoo ex-presidentin neuvonantaja

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump aikoo perustaa oman sosiaalisen median alustansa, kertoo hänen neuvonantajansa Jason Miller.

Miller kertoi sunnuntaina yhdysvaltalaisen uutiskanava Fox Newsin haastattelussa, että Trump olisi tekemässä paluun sosiaaliseen mediaan ehkä noin kahden tai kolmen kuukauden päästä.

Useat sosiaalisen median alustat ovat sulkeneet Trumpin käyttäjätilit ja estäneet ex-presidentiltä palveluidensa käytön. Millerin mukaan Trump onkin palaamassa sosiaalisen median pariin oman alustansa kautta.

Foxin mukaan Miller ei pystynyt antamaan tässä vaiheessa juurikaan enempää tietoa mahdollisesta sosiaalisen median alustasta. Hän kuitenkin kertoi ex-presidentin käyvän palvelun pohjalta tapaamisia erinäisten ryhmien kanssa Floridassa sijaitsevassa Mar-a-Lagon kartanossaan. Lisäksi Miller kertoi lukuisten yhtiöiden lähestyneen Trumpia asian tiimoilta.

– Tämä uusi alusta tulee olemaan iso, ja kaikki haluavat hänet, Miller sanoi ja ennusti Trumpin vetävän palveluunsa kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Kongressitalon mellakointi oli viimeinen pisara

Trumpilla oli Twitterissä jopa 88 miljoonaa seuraajaa. Ex-presidentti käytti alustaansa usein esimerkiksi kriitikoidensa ja poliittisten vastustajiensa solvaamiseen.

Twitter sulki Trumpin käyttäjätilin lopulta pysyvästi sen jälkeen, kun tämän kannattajat yrittivät vallata Yhdysvaltain kongressitalon loppiaisena. Kongressitalon mellakoinnissa kuoli viisi ihmistä.

Trumpia on syytetty väkivallan lietsomisesta loppiaisen hyökkäyksen alla. Twitter perusteli niin ikään omaa sulkupäätöstään riskillä, että Trump käyttäisi jatkossa tiliään väkivaltaan yllyttämiseen.

Twitterin lisäksi Trump on saanut joko väliaikaisen tai pysyvän käyttökiellon ainakin Facebookiin, Instagramiin, Youtubeen ja Snapchatiin.

Mahdollinen presidenttiehdokkuus edelleen auki

Trump on marraskuisesta vaalitappiostaan ja kongressitalon hyökkäyksen vuoksi nostetusta virkasyytteestään huolimatta vaikutusvaltainen hahmo republikaanipuolueessa.

Senaatti vapautti Trumpin odotetusti virkasyyteoikeudenkäynnissä. Mikäli Trump olisi tuomittu, olisi tämä voinut mahdollisesti johtaa myös siihen, että ex-presidentti ei olisi voinut enää hakea poliittiseen virkaan.

Trump ei ole sulkenut pois mahdollisuutta asettua uudelleen ehdolle seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2024.