THL: Koronaepidemian rasitus on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista – kolmasosa vanhemmista uupuneita

THL:n mukaan lapsiperhepalveluja on supistettu korona-aikana, mikä voi selittää osin puutteita palveluissa. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä, Saara-Miira Kokkonen / STT

Koronaepidemia heikensi viime vuonna vauvaperheiden jaksamista. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselytutkimuksesta.

Kaiken kaikkiaan noin kolmannes kyselyyn vastanneista 3–6 kuukauden ikäisten vauvojen vanhemmista ilmoitti olevansa uupunut. Äideistä noin neljäsosa ja toisista vanhemmista lähes joka viides koki koronaepidemian vähentäneen jaksamistaan.

Uupumuksen lisäksi epidemia vaikuttaa kyselyn perusteella lisänneen myös yksinäisyyttä. Jopa puolet äideistä ilmoitti yksinäisyyden tunteen lisääntyneen koronan aikana. Toisten vanhempien osalta samaa kertoi kokeneensa noin joka viides.

Yhteensä 43 prosentilla vanhemmista oli vähentynyt yhteydenpito isovanhempiin, kun taas 61 prosenttia kertoi yhteydenpidon ystäviinsä vähentyneen.

Kyselyyn vastanneet vanhemmat kertoivat tuen saamisessa olleen korona-aikana puutteita. Viidesosa äideistä ei kokenut saavansa riittävästi tukea synnytykseen valmistautumiseen. Tämän lisäksi palvelujen antama tuki oli ollut riittämätöntä vanhemman mielialan, jaksamisen ja parisuhteen sekä vauvan nukkumisen ja itkuisuuden osalta.

THL:n mukaan lapsiperhepalveluja on supistettu korona-aikana, mikä voi selittää osin puutteita palveluissa. Tämän lisäksi vanhemmat ovat itse peruneet vastaanottoaikoja.

Yleisimmät koronaepidemian aiheuttamat huolet liittyivät synnytyksen ja synnytyssairaalassa oloajan sujumiseen. Vanhempia huolestutti myös koronaviruksen vaarallisuus sikiölle tai vauvalle sekä vauvan odotusajan sujuminen epidemian aikana.

Valtaosa vanhemmista silti tyytyväisiä elämäänsä

Yli 90 prosenttia kyselyyn vastanneista vanhemmista oli kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä ja itseensä vanhempana. Lisäksi jotakuinkin samansuuruinen osuus koki vauvaperheen arjen sujuneen hyvin.

– Ristiriitaiselta vaikuttava tulos kertoo, että samalla kun vauva on tuonut perheen elämään uutta sisältöä, ovat epidemian vaikutukset jaksamiseen olleet monille raskaat, arvioi tutkimuspäällikkö Reija Klemetti THL:n tiedotteessa.

Klemetin mukaan on myös mahdollista, että jaksamisen haasteet ovat todellisuudessa olleet tutkimuksessa havaittuja suuremmat. Hänen mukaansa on todennäköistä, etteivät kaikkein uupuneimmat vanhemmat edes vastanneet kyselyyn.

– Toisaalta epidemia ei ole muuttanut kaikkien vauvaperheiden muutoinkin koti-keskeistä arkea, hän kertoi.

Vain joka kymmenes koki pandemian vähentäneen perheen yhteistä aikaa, kun taas lähes puolet kertoi pandemian lisänneen yhdessäoloa. Noin kolme neljäsosaa ei ollut kokenut pandemian vaikuttaneen puolisoiden väliseen läheisyyteen ja 17 prosenttia kertoi sen jopa lisääntyneen.

Yksinäisyyttä ja masennusoireita aiempaa enemmän

Finlapset-kyselytutkimus tehtiin viime vuoden maalis–joulukuussa. Tutkimukseen kutsuttiin yli 34 000 vanhempaa. Äideistä vastasi puolet ja toisista vanhemmista reilu kolmasosa. Koronaa koskevat kysymykset lisättiin mukaan elokuussa.

THL on tehnyt ennen koronapandemiaa kaksi pikkulapsiperheiden hyvinvointia koskevaa tutkimusta. Vuonna 2017 kartoitettiin vauvaperheiden tilannetta pilottitutkimuksessa. Vuoden 2018 tutkimuksessa sen sijaan tarkkailtiin 4-vuotiaiden lasten perheitä. Yksinäisyyden kokemus ja masennusoireet olivat tuoreessa tutkimuksessa hieman yleisempiä kuin aiemmissa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut