THL: Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä

Astra Zenecan koronarokotteen on Suomessa saanut yli 180  000 ihmistä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Astra Zenecan koronarokotteen käyttöä voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä maanantaista alkaen, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) keskiviikkona.

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Astra Zenecan rokotetta ei toistaiseksi anneta alle 65-vuotiaille, ja haittavaikutusten mahdollisuutta nuoremmilla selvitetään edelleen.

Suomessa Astra Zenecan koronarokotteen on saanut yli 180 000 ihmistä.

– 65 vuotta täyttäneillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä saada rokotuksen jälkeen hyvin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä, joiden mahdollista yhteyttä Astra Zenecan koronarokotteeseen parhaillaan selvitetään. Tämän ikäryhmän rokotuksia voidaan siis jatkaa normaalisti, sanoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotteessa.

Vakavan koronavirustaudin riski kasvaa hänen mukaansa merkittävästi iän myötä ja koronarokotukset tarjoavat tehokasta suojaa sitä vastaan.

Myös THL:n nimittämä Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR katsoi tiistaina, että Astra Zenecan rokotteen käytön jatkaminen 65 vuotta täyttäneillä on lääketieteellisesti perusteltua.

Selvitystyö syy-seuraussuhteesta jatkuu

Varovaisuusperiaatteen mukaisesti Astra Zenecan koronarokotetta ei THL:n mukaan siis toistaiseksi anneta alle 65-vuotiaille.

Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Saksassa on ilmoitettu tällä ikäryhmällä rokotuksen jälkeen jonkin verran tavallista enemmän hyvin harvinaisia aivolaskimotukoksia ja niin kutsuttuja yleistyneitä suonensisäisiä hyytymisiä. Niiden mahdollista syy-yhteyttä Astra Zenecan koronarokotteeseen selvitetään parhaillaan.

– Selvitystyö siitä, onko syy-seuraussuhdetta rokotuksen ja harvinaisten tautitapausten välillä olemassa, jatkuu edelleen. Vaikka rokotusten jatkuminen on nykyisessä epidemiatilanteessa hyvin tärkeää, mahdolliset haittatapaukset on selvitettävä hyvin huolellisesti. Jos syy-seuraussuhde todetaan, etsimme myös mahdollisuuksia pienentää riskiä edelleen esimerkiksi kohdentamalla rokotuksia, kertoo THL:n ylilääkäri ja KRAR:n sihteeri Hanna Nohynek tiedotteessa.

THL sanoo kertovansa selvitystyön etenemisestä ensi viikolla.

Paikallisiin rokotusjärjestelyihin voi tulla muutoksia

Alle 65-vuotiaiden rokottamista Astra Zenecan rokotteella jatketaan THL:n mukaan aikaisintaan pääsiäisen jälkeen. Astra Zenecan rokotteen tauottaminen alle 65-vuotiailla saattaa aiheuttaa muutoksia paikallisiin rokotusjärjestelyihin.

– Järjestelyt vievät kunnissa hetken aikaa. Suosittelemme, että rokotusajan jo varanneet ihmiset seuraavat oman kuntansa tiedottamista, Nohynek sanoo.

Rokotukset muilla koronarokotteilla jatkuvat hänen mukaansa koko ajan normaalisti.

THL päätti keskeyttää Astra Zenecan koronarokotteen käytön varotoimena 19. maaliskuuta, kun Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle Fimealle oli ilmoitettu kaksi harvinaislaatuista aivolaskimotukostapausta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut