Israelissa yli puolet väestöstä saanut toisenkin rokoteannoksen – tartuntamäärät romahtaneet viime viikkoina

Mies saa Pfizerin-Biontechin rokotteen Itä-Jerusalemissa Beit Haninan palestiinalaisalueella. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yli puolet Israelin väestöstä on saanut molemmat koronavirusrokoteannokset, maan terveysministeriö kertoi torstaina.

Maailman nopeimman rokottajan 9,2 miljoonasta asukkaasta yli 4,6 miljoonaa on saanut toisenkin annoksen Pfizerin - Biontechin rokotteesta. Vähintään yhden rokoteannoksen on saanut 58 prosenttia israelilaisista. Tässä vaiheessa rokotusohjelmaa haasteena alkaa olla saada rokotteisiin skeptisesti suhtautuvat ottamaan rokotus.

Tehokkaan rokotusohjelman myötä uusien tartuntojen määrä on pudonnut noin kymmenesosaan tammikuun puolivälin huippulukemista. Tällä viikolla uusia tartuntoja on todettu alle tuhat päivässä, kun tammikuun puolivälissä päivittäisten tartuntojen keskiarvo oli pahimmillaan yli 8 000.

Terveysministeriön mukaan vakavia oireita on tällä hetkellä alle 500 potilaalla, kun kuukausi sitten vastaava lukema oli yli 800. Positiivisten tulosten osuus testeissä on pudonnut 1,1 prosenttiin, kun se oli vielä kuukausi sitten lähes kuusi prosenttia.

Tautitilanteen parantuessa Israel on vähitellen alkanut purkaa koronarajoituksia.

Pääministeri Benjamin Netanjahu teki rokoteannosten tehokkaasta hankkimisesta keskeisen osan parlamenttivaalikampanjaansa. Netanjahun Likud-puolue sai tiistain vaaleissa eniten ääniä, mutta on vielä epäselvää, saako hän muodostettua enemmistöhallituksen.

Israelissa on kuollut pandemian aikana koronavirukseen liittyen yli 6 100 ihmistä. Myös kuolemantapausten määrä on laskenut roimasti viimeisten parin kuukauden aikana.

Palestiinalaiset lahjoitusrokotteiden varassa

Palestiinalaisalueilla rokottaminen on sujunut paljon hitaammin, sillä palestiinalaiset ovat olleet lahjoituksena saatujen rokotteiden ja Israelilta saatujen rajallisten rokote-erien varassa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat patistaneet Israelia tarjoamaan rokotteita kaikille miehittämiensä palestiinalaisalueiden asukkaille.

Israel on rokottanut yli 100 000 palestiinalaista, joilla on työlupa Israelissa tai Israelin siirtokunnissa. Palestiinalaishallinto sai aiemmin tässä kuussa 60 000 Pfizerin–Biontechin ja Astra Zenecan rokoteannosta YK:n köyhille maille tarkoitetun Covax-ohjelman kautta. Palestiinalaiset ovat saaneet myös 60 000 annosta venäläistä Sputnik V -rokotetta Arabiemiraateilta ja saavat tulevaisuudessa 100 000 annosta kiinalaisrokotetta.

Palestiinalaishallinnon terveysministeriön mukaan Länsirannalla on kuollut virukseen liittyen yli 1 900 ihmistä ja Gazassa lähes 600.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut