Ilta-Sanomat kertoo, että Finnairin lennolla Oulusta Helsinkiin nähtiin myöhään tiistai-iltana välikohtaus, jonka seurauksena koneesta poistettiin yksi matkustaja. Kähinän keskiössä oli nuori miesmatkustaja, joka ei suostunut käyttämään lentokoneessa kasvomaskia.
Lennolla olleen silminnäkijän mukaan mies käyttäytyi aggressiivisesti ja ajautui koneen etuosassa sanaharkkaan matkustamohenkilökunnan kanssa ennen lähtöä. Pian paikalle ilmestyi myös toinen lentäjistä.
– Mies uhkasi vetää turpaan kaikkia ja sanoi koronan olevan huijausta. Hän sanoi kaikkien olevan lampaita, kun käyttävät maskia, silminnäkijä kertoo.
Mies tulistui entisestään, kun hänelle selvisi, että häntä ollaan poistamassa koneesta. Silminnäkijä kertoo, että mies oli vielä tarjonnut henkilökunnalle rahaa päästäkseen lennolle. Silminnäkijän käsityksen mukaan paikalla tarvittiin myös poliisia.
Finnair vahvistaa pääpiirteissään silminnäkijän kertomuksen.
– Asiakas ei ollut suostunut käyttämään kasvomaskia ja oli muutenkin käyttäytynyt häiriköivästi. Lopulta henkilökunta pyysi häntä poistumaan koneesta ja hän olikin lähtenyt pois. Siitä oli aiheutunut viiden minuutin viivästys, Finnairin viestinnästä kerrotaan.
– Maski on turvamääräys. Jos sitä ei halua noudattaa, siitä tulee seuraamuksia, tässä tapauksessa lennolta poistaminen, Finnairista tarkennetaan.
Maskin käyttö on ollut pakollista Finnairin lennoilla viime toukokuusta lähtien.