Forssassa kaahailtiin traktorimönkijällä, kaksi nuorta lähti sairaalaan – "Ajoneuvo on ajamista varten, ei leikkimistä varten"

Ajoneuvo on ajamista varten, ei leikkimistä varten, poliisi muistuttaa. Kuvan mönkijät eivät liity tapaukseen. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Forssassa lauantai-iltana traktorimönkijällä leikkiminen johti kahden nuoren sairaalakäyntiin ja lieviin vammoihin kahdelle muulle, kertoo poliisi.

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Forssan Prisman parkkipaikalla kaahaili 30–40 nuorta, ja yksi traktorimönkijä oli vaurioitunut osuttuaan reunakiveykseen.

Poliisin saapuessa paikalle kävi ilmi, että mönkijän selässä oli ollut kolme nuorta. Kuskina toiminut oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ja osunut reunakiveykseen, jolloin kyydissä olleet kaksi nuorta putosivat. Poliisin selvityksen mukaan he lähtivät omatoimisesti sairaalaan. Lisäksi kaksi muuta nuorta sai lieviä vammoja.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hämeen poliisi haluaa tiedotteessa muistuttaa nuoria ja heidän vanhempiaan siitä, että tällaiset tilanteet voivat johtaa myös vakavampiin seurauksiin.

– Pieneltä tuntuva temppuilu ja liikenteessä leikkiminen saattaa aiheuttaa karmeat seuraukset kuljettajalle, kyydissä olijoille tai muille sivullisille. Ajoneuvo on ajamista varten, ei leikkimistä varten, tiedotteessa sanotaan.

– Vahinko voi pilata monen ihmisen elämän ja saada aikaan peruuttamatonta mielipahaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut