Yhdysvaltain keskuspankki Fed ei muuttanut linjaansa – ohjauskorko pysyy lähellä nollatasoa

STT–AFP

Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on kertonut pitävänsä ohjauskorkonsa nykyisellä tasollaan lähellä nollaa. Fed myös jatkaa mittavaa velkakirjojen osto-ohjelmaansa, joka käynnistettiin koronaviruspandemian alussa.

Keskuspankin mukaan Yhdysvaltain talous ja työllisyystilanne ovat paranemaan päin, mutta se tähdensi, että elvytykselle on yhä tarvetta. Fed sanoi jatkavansa elvytystoimintaa siihen asti, että maassa on saavutettu suurin mahdollinen työllisyystaso ja inflaatio on nousemassa pitkäaikaisesti kahden prosentin yläpuolelle.

– Tilapäinen (inflaation) nousu kahden prosentin yläpuolelle ei vielä täyttäisi näitä ehtoja, keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell tähdensi.

Osa taloustieteilijöistä on ollut huolissaan siitä, että Fedin keveäkätinen linja voi johtaa inflaation riistäytymiseen käsistä. Powellin mukaan nyt havaittu inflaation kasvu on kuitenkin tilapäistä seurausta koronapandemiasta toipumisesta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut