Hyvinkään alueen taksiyrittäjät ovat syyllistyneet kiellettyyn kartellitoimintaan, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).
Viraston mukaan alueen taksiyrittäjät ovat sopineet alkuvuonna 2017, että autoilijat eivät odota taksitolpilla kyytejä omien ajovuorojensa ulkopuolella.
Yhtiöille on määrätty uhkasakko menettelyn lopettamiseksi. Sen suuruus on 1 700–17 200 euroa yhtiön liikevaihdosta riippuen.
Osa alueen yrittäjistä on kertonut virastolle tämän selvitysten aikana, että järjestely olisi jo lopetettu, mutta tästä ei KKV:n mukaan ollut toimitettu sille riittävää näyttöä.
KKV:ssa kilpailuvalvonnasta vastaavan yksikön päällikkönä toimiva Valtteri Virtanen toteaa tiedotteessa, että yhteistyö on ollut viraston arvion perusteella selvä kartelli.
Virtasen mukaan asialla on paikallisuuden ja osallisten liikevaihdon vuoksi pieni merkitys alalla, mutta se avaa alan toimijoille, miten KKV arvioi yritysten toimintaa kilpailulle avatuilla taksimarkkinoilla.
– Taksiyrittäjien on tärkeää muistaa, että he ovat lähtökohtaisesti keskenään kilpailevia toimijoita ja heidän on tarkasti arvioitava erilaisten yhteistyömuotojen kilpailulain mukaisuutta, Virtanen toteaa tiedotteessa.
Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on ollut vireillä useita taksialaa koskevia selvityksiä sen jälkeen, kun taksimarkkinat avattiin kilpailulle kesällä 2018.
Uudistusta seuraavana keväänä virasto käynnisti tutkinnan Kela-kyytien välityksestä. Viime kesänä virasto kertoi, että kuutta Kela-kyytejä välittävää keskusta epäiltiin tuolloin edelleen kielletyistä kilpailunrajoituksista.