Saksa tunnusti ensimmäistä kertaa kansanmurhan Namibiassa siirtomaakauden aikana

Saksan ulkoministeri Heiko Maas totesi perjantaina julkaistussa lausunnossa, että nykyajan katsannossa kyse oli kansanmurhasta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Saksa on tunnustanut ensimmäistä kertaa siirtomaa-aikaisen kansanmurhan Namibiassa. Lounais-Afrikassa sijaitseva nykyinen Namibia oli Saksan siirtomaa-aluetta vuosina 1884–1915.

Saksalaissotilaat ja -siirtolaiset tappoivat kymmeniä tuhansia herero- ja namakansoihin kuuluneita ihmisiä vuosina 1904–1908.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas totesi perjantaina julkaistussa lausunnossa, että nykyajan katsannossa kyse oli kansanmurhasta.

– Saksan historiallisen ja moraalisen vastuun valossa pyydämme anteeksi Namibialta ja uhrien jälkeläisiltä tehdyistä julmuuksista, Maas jatkoi.

Saksa myös lupasi runsaan miljardin euron rahoitusapua Namibiaan. Maat aloittivat neuvottelut sovittelusta vuonna 2015.

Namibian presidentin Hage Geingobin edustajan mukaan Saksan tunnustus on "ensimmäinen askel oikeaan suuntaan".

Namibia itsenäistyi vasta vuonna 1990 maan oltua ennen sitä Etelä-Afrikan hallinnassa.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut